Tässä ovat Kike Elomaan laukussa poseeranneet söpöläiset - hellyyttävät kuvat!

Tässä ovat Kike Elomaan laukussa poseeranneet söpöläiset - hellyyttävät kuvat!

Kansanedustajan rakkaat pääsivät asusteen mukana Linnan juhliin.

Kansanedustaja Kike Elomaa, 69, halusi osoittaa juhla-asusteellaan kunniaa karvaisille perheenjäsenilleen.

Kike sädehti valkeassa iltapuvussa astellessaan Linnan juhliin eilen perjantaina (6.12.). Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto on tullut Kikelle tutuksi, sillä hän on osallistunut presidenttiparin kekkereihin jo monina vuosina.

Tällä kertaa Kike oli halunnut tuoda Presidentinlinnaan mukaan myös rakkaat koiraystävänsä Heron ja Marskin. Linnaan ei ole kuitenkaan soveliasta tuoda lemmikkejä, joten koirat kulkivat Kiken mukana hänen iltalaukkunsa kankaassa, kuvien muodossa.

- Rakastan kaikkia eläimiä ja on tärkeää, että eläimiä kohdellaan hyvin. Minulla on kotona hyvin pieni perhe, johon kuuluvat 3-vuotias Hero ja 13-vuotias Marski, Kike esittelee laukkunsa tähtiä.

Kike esitteli koira-laukkua kuvaajille kättelyn jälkeen.
Kike esitteli koira-laukkua kuvaajille kättelyn jälkeen.

Hero on rodultaan kultainen noutaja ja Marski on pitkäkarvainen akita.

- Marski tuli minulle vuonna 2011, kun pääsin eduskuntaan, Kike muistelee ja kertoo koirien olleen itsenäisyyspäivänä sisaren miehen hoidettavana.

Koirat ovat olleet aina iso osa Kiken elämää ja ne näyttäytyvät useasti myös hänen somekanavallaan. Viimeksi Kike esitteli Hero-koiransa veikeää ilmettä hauvan syntymäpäivien kunniaksi lokakuussa.

HERO-poika täyttää tänään 3 vuotta ! Kike kirjoitti tuolloin.

Marski juhli 13-vuotispäiväänsä puolestaan elokuussa.

Katso alta kuvakooste Kiken hellyyttävistä perheenjäsenistä.