Tässä on VilleGallen rakas – ensimmäinen yhteiskuva

Suosikkiräppäri esitteli kultansa.
Räppäri VilleGalle (oik. Ville-Petteri Galle) esitteli kultansa.
Video: JVG:n nopeat vastaukset.
VilleGalle julkaisi pääsiäisen kunniaksi kuvakoosteen someen. Tähti on koonnut karuselliin hetkiä koko alkuvuoden varrelta. Hän on viimeksi päivittänyt kuvavirtaansa huhtikuun alussa ja sitä edellisen kerran helmikuussa.
Kuvakoosteen ensimmäinen otos kiinnittää huomion.
Siinä VilleGalle poseeraa talvimaisemissa. Taustalla on naishahmo ja koira.
Yhdessä Emma-gaalassa
VilleGalle on merkinnyt mukaan kumppaninsa, jonka kanssa he ovat Seiskan tietojen mukaan olleet pidempään yhdessä.
Kyseessä on ensimmäinen yhteiskuva, jonka VilleGalle julkaisee heistä kuvavirtaansa.
Räppärin kaunis kumppani oli hänen mukanaan myös Emma-gaalassa tämän vuoden maalikuussa, mutta pari ei poseerannut yhdessä lehdistön edessä otetuissa kuvissa.
Lomailua yhdessä
Seiska on uutisoinut VilleGallen suhdekuvioista esimerkiksi vuonna 2022 sekä 2023, kun kaksikko oli yhdessä lemmenlomalla.
Vuonna 2020 heinäkuussa rakkaasta napattiin paparazzikuvat.