Tarja Turunen joutui häirikön kohteeksi

Tarja Turunen joutui häirikön kohteeksi

Tarja kertoi Instagramissaan hyytävän tarinan julkisuuden varjopuolista.

Julkisuudessa on varjopuolia. Entinen Nightwish-laulaja Tarja Turunen kertoi Instagramissaan käsittämättömästä tilanteesta, kun laulajatar joutui vuosia sitten pitkäkestoisen häiriköinnin kohteeksi. 

Samalla jylhä-ääninen laulajatähti raottaa verhoa erään laulun syntyprosessiin.

Kirjehäirikön kohteena

Tarja alkoi saada lyijykynällä kirjoitettuja kirjeitä tuntemattomalta lähettäjältä. Kirjoitustyyliltään ja sanavalinnoiltaan aggressiiviset kirjeet saapuivat  laulajan kotiosoitteeseen tasaisesti kahden viikon välein.

Niiden lähettäjä mainitsi jokaisessa kirjeessä oikean nimensä, joten Tarja ja hänen lähipiirinsä tiesivät, kuka kirjeitä lähetteli.

Ahdistava koettelemus jatkui yli vuoden ajan, joten lopulta poliisin oli puututtava peliin. Kun virkavalta kävi kirjehäirikön kotona, he löysivät yli 500 valmista, kuoreen suljettua ja lähetysvalmista kirjettä lisää, laulaja kertoo julkaisun kuvatekstissä.

Tarja julkaisi koettelemuksesta 500 Letters nimisen biisin vuonna 2013.

Ei aio lopettaa

Kirjehäirikön kohteeksi joutuminen ei kuitenkaan saanut laulajatähteä hätkähtämään.

– En anna sen muuttaa minua, tai sitä mitä teen. Rakastan fanejani, ja siksi tämän biisin esittäminen live-yleisölle on aina jotain hyvin erityistä, Tarja päättää julkaisun kuvatekstin.

Soolouralle

Tarja lauloi metallibändi Nightwishin solistina vuosina 1996–2005.  Yhtyeen silloisena keulakuva-solistina toimineen Tarjan tie bändissä päättyi yhtyeen sisäisten jännitteiden myötä potkuihin vuonna 2005.

Noihin vuosiin mahtuu muun muassa yhtyeen Once-läpimurtoalbumi, jonka hittisingle Nemon pianointroa on varmasti harjoiteltu ahkerasti ympäri maailmaa. 

Tarja ei jäänyt laakereilleen lepäämään, vaan siirtyi samoin tein soolouralle, joka on siis nyt jatkunut menestyksekkäästi 20 vuotta ja vienyt hevidaamia ympäri maailman.