Tanhupallo-Kiti Kokkonen joutui kissanpissasta käräjille – taustalla kauhea naapuririita!

Toissa lauantaina Putouksen sketsihahmo-kisan voittaneella Kiti Kokkosella ei ole pikkurahasta pulaa, koska Kitin vuonna 2008 edesmennyt isä, ohjaaja Ere Kokkonen jätti jälkeensä miljoonaperinnön, joka jakautui perintökaaren mukaisesti Kitille ja elokuvaohjaajan vaimolle Anna-Maija Kokkoselle.
Tanhupallo-näyttelijän salatut taustat: Kiti Kokkosella on miljoonaomaisuus!
Helsinkiläisen Komediateatteri Arenan taiteellisena johtajana työskentelevä Kiti pitää kuitenkin varsin matalaa profiilia eikä pröystäile varoillaan.
Ahkera kulttuurin moniottelija teki vuonna 2013 kuitenkin ison sijoituksen, kun hän osti omakotitalon Espoosta. Kiti pulitti 717 neliön kokoisesta tontista ja talosta 380 000 euroa.
Asuntokaupan kylkiäisenä hän sai itselleen hankalan naapurin, joka toimitti näyttelijästä kanteen Espoon käräjäoikeuteen vuonna 2014. Naapuri muun muassa väitti, että Kitin tontilta levisi hänen tontilleen haitallinen japanintatar-kasvi. Vaatimuksessaan naapuri esitti, että Kitin tulisi korvata hänelle 10 000 euroa kivusta, särystä ja kuolemantuottamusyrityksestä.
Oho, Tanhupallo-tähdellä julkkisrakas! Kiti Kokkosen puoliso on Hevisaurus-Olli – katso kuva!
Lisäksi naapuri väitti, että Kitin Mini-kissa kävi tekemässä tarpeita hänen tontillaan. Väittipä mies myös, että Kiti kiusasi häntä sekä harrasti rasistista kiusaamista. Tunteet kävivät vuosien varrella kuumina, sillä myös Kiti teki miehestä rikosilmoituksen.
Putous-porukalla villit karonkkabileet Kirkkonummella: lähtivät seuraavana aamuna Tallinnaan - kuva!
Käräjäoikeus katsoi, että naapurin esittämät väitteet olivat perusteettomia, ja Kiti voitti jutun kokonaisuudessaan. Mies yritti viedä asian hovioikeuteen, mutta ei saanut asialleen jatkokäsittelylupaa. Juttu tuli hankalalle naapurille kalliiksi, sillä hän joutui korvaamaan Kitin yli 18 000 euron oikeudenkäyntikulut.