Tämän takia Anna Hanskia ei löydy deittipalveluista

Tämän takia Anna Hanskia ei löydy deittipalveluista

Anna elää sinkkuna.

Anna Hanski on suomalaisen estradiviihteen pitkän linjan osaaja, joka aloitti uransa vain 17-vuotiaana. Sittemmin Anna on tehnyt myös paljon teatteritöitä ja kokemusta kesäteattereista riittää jo kymmenen vuoden ajalta. Tänä kesänä Anna on Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin musiikkikomedian Elämältä kaiken sain tähtiä.

Lue lisää: Anna Hanski avautuu kesäteatterin haasteista: ”Joskus voi olla katastrofin ainekset”

Yrittäjä ja sinkku

Annan suunnitelmissa on jälleen aktivoitua myös laulajana, ja musiikin esittämisen ohessa hänelle tärkeää on myös uuden musiikin luominen. Annan oma kesäravintola Leppävirralla on myös omiaan pitämään hänet kiireisenä teatterilta liikenevällä ajalla.

– Näillä aineksilla saa itsensä pidettyä kiireisenä. Meillä on kyllä ravintolassa ainakin hyvä ruoka, Anna kehuu.

Anna käyttää teatterilta liikenevän vapaa-aikansa omassa Leppävirralla sijaitsevassa kesäravintolassa työskennellen.
Anna käyttää teatterilta liikenevän vapaa-aikansa omassa Leppävirralla sijaitsevassa kesäravintolassa työskennellen.

Anna avioitui aikanaan vuonna 1994 Leri Leskisen kanssa, ja samana vuonna pariskunnalle syntyi Nenna-tytär. Avoliitosta Jyrki Jefremoffin kanssa syntyi vuonna 1999 toinen tytär Alina. Nykyisin Helsingin Jätkäsaaressa taiteilijatalo Jallukassa asuvasta Annasta tuli isoäiti vuonna 2018. Nykyisin Anna elää sinkkuna.

– Aina joku heittää, että mene johonkin deittipalveluun. Se ei kyllä tuntuisi yhtään mun jutulta, ja myös tunnettuna ihmisenä se voisi olla hankalaa, Anna miettii.

Juuri nyt hän suhtautuu ajatukseen parisuhteesta vailla huolia tai pakkoja.

– Voisi uusi suhde tulla, jos sellainen olisi tullakseen. En kuitenkaan tarvitse sellaista erityisesti täyttämään jotain tyhjää kohtaa elämässäni, Anna järkeilee.