Tämä Raumalle kätketty kokoelma lyö ällikällä! Danny esittelee mittaamattoman arvokkaan varastonsa – kuvat ja video!

Keskeltä raumalaista teollisuusaluetta löytyy hyvin vaatimattoman näköinen tasakattoinen varastorakennus. Ulkoa ei voisi mitenkään päätellä, millaisen määrän mittaamattoman arvokasta kotimaista popmusiikin kulttuurihistoriaa se sisältää.

Vain varaston ovea avaava, pieniin mustiin nahkasortseihin ja punaiseen nahkatakkiin sonnustautunut tyrmäävän kaunis blondi antaa osviittaa siitä, ettei nyt ehkä astutakaan ihan mihin tahansa murjuun.

– Tämä on kyllä sellainen paikka, että se on omin silmin nähtävä, Helmi Loukasmäki, 20, tuumaa Seiskan reportterille.

Seiska on saanut harvinaisen kunnian päästä Ilkka ”Danny” Lipsasen, 78, henkilökohtaiselle varastolle. Oikeastaan varasto on terminä vähättelevä.

– Kun yritykseni D-tuotanto aloitti aikoinaan toimintansa, ilmoitin verottajalle tarvitsevamme esiintymisasuja. Siihen aikaan sellainen ei ollut niin tavallista, Danny hymähtää yli kuusi vuosikymmentä myöhemmin.

– Verottaja vastasi hyväksyvänsä hankinnat, jos meillä vain olisi myöhemmin näyttää heille, että kaikki asut on ostettu esiintymistarkoituksiin eikä henkilökohtaiseen käyttöön. Näin syntyi tämä arkisto, joka kattaa kaikki hankintamme vuodesta 1965 eteenpäin.

– Nämä esineet kertovat siitä, että show-produktioihin on aikoinaan panostettu paljon rahaa. Tämä paikka on myös todiste siitä, että kaikenlaista on tullut tehtyä, Danny kertoo arvokkaassa varastossaan.

Kumpi kestää pidempään löylyissä, Helmi vai Danny? 20-vuotias blondi punastelee – sitten 78-vuotias Iso D täräyttää tiskiin paljonpuhuvan vastauksen

Suomalaisen show-viihteen pioneerilta löytyy totta kai myös aidot amerikkalaiset bootsit.
Suomalaisen show-viihteen pioneerilta löytyy totta kai myös aidot amerikkalaiset bootsit.

Alun perin Iso D varastoi maankuulussa Danny Show’ssaan käyttämänsä rekvisiitan Rauman sukukartanolleen. Kun kartano myöhemmin vaihtoi omistajaa, Danny hankki merenrantakaupungin laitamilta yli 200-neliöisen kosteussuojatun tilan.

Sen sisältö lyö vieraan ällikällä. Varasto ei sisällä vain satoja esiintymisasuja, vaan myös valtavasti muuta rekvisiittaa kuten laserkoneita, valonheittimiä, vanhoja kaikulaitteita sekä satoja singlejä, äänilevyjä, videoita, käsikirjotuksia, äänentoistoa ja jopa tv-studion.

Varaston uumenista löytyy vanhoja kaikulaitteita, tehokkaita laserkoneita ja erilaisia valonheittimiä. – Ne olivat maailman voimakkaimpia laatuaan ja maksoivat ihan hirveästi. Toin ne Suomeen Lontoosta.

– Kyllä vain! Meillä oli aikoinaan D-tuotannossa koulutusstudio, jossa artisteja opetettiin tekemään tv-esiintymisiä. On täällä myös äänitysstudion vehkeetkin, Danny naurahtaa.

Varaston vierestä löytyy erillinen kontti, joka kätkee sisälleen muun muassa Cadillacin puolikkaan, kokonaisen nyrkkeilykehän ja läpinäkyvän kopin, jossa säilytettiin pythonkäärmeitä. – Ne olivat sellaisia 60-kiloisia veijareita, Iso D virnistää.

Helmi Loukasmäen vartalo on kuin luotu bikineille! Vanhat merikarhutkin hierovat silmiään Raumalla – katso kuvat!

Jo pelkät puvut saavat vieraan leuan loksahtamaan lattiaan. Danny kierrättää vieraitaan valtavien vaaterekkien väleissä, joihin on ripustettu toinen toistaan näyttävämpiä esiintymisasuja. Kaikki on varta vasten teetettyjä ja yhä moitteettomassa järjestyksessä.

Dannylle lahjoitetuista tauluista saisi oman taidenäyttelynsä. – Tämä teos Armista on yksi suosikeistani.
Dannylle lahjoitetuista tauluista saisi oman taidenäyttelynsä. – Tämä teos Armista on yksi suosikeistani.

Muutaman mallinuken päälle on asetettu poimintoja asuista: 1970-luvun keltainen haalariasu kumartaa selvästi Bruce Leen suuntaan. Elektroninen ja villisti välkkyvä liiviasu taas on vuosituhannen vaihteesta.

– Täällä on myös kaikki tanssijoiden ja laulajien, myös Armin käyttämät asut. Täältä löytyy kyllä kaikki mahdollinen sitten joskus, jos tehdään joku näyttely Abban tapaan.

Tässä on Kirkan ensimmäinen työsopimus D-tuotannon kanssa vuodelta 1973.
Tässä on Kirkan ensimmäinen työsopimus D-tuotannon kanssa vuodelta 1973.

Rauma valloitti Helmi Loukasmäen sydämen: Kun tapasin Dannyn, kaikki muuttui

D-tuotannon konttori sijaitsi aikoinaan Helsingin Hietalahdentorin kupeessa, jonka arkistomateriaali on kokonaisuudessaan siirretty raumalaiseen aarreaittaan. Iso D esittelee esimerkiksi Kirkan vuoden 1973 alkuperäistä työsopimusta.

Varastosta löytyy myös Yrjö Kukkapuron suunnittelemat arvokkaat design-nojatuolit, joita Danny ei ole vielä raaskinut myydä.
Varastosta löytyy myös Yrjö Kukkapuron suunnittelemat arvokkaat design-nojatuolit, joita Danny ei ole vielä raaskinut myydä.

– Meillä oli silloin 360 työntekijää, joiden kaikkien kanssa oli viralliset sopimukset. Tavoitteena oli jakaa heitä mahdollisimman hyvin esiintymispaikoille ympäri Suomea.

Myös legendaarisen viihdekonttorin huonekalut pistävät silmään: tulipunaiset design-tuolit ovat itsensä Yrjö Kukkapuron käsialaa.

– Tuoleista on tarjottu vaikka minkälaisia summia, mutta en ole katsonut asiakseni myydä niitä. Eikä siihen niin kauan mene, kun en ole enää olemassa. Sen jälkeen perilliseni varmaankin hävittävät tämän kaiken, Danny tuumii.

Helmi Loukasmäki punastui! Danny yllättyi Rauman kauppatorilla: Täällähän on Helmin alusasuja!