Tältä Salatut elämät -sarjaan palaava Roope Puhakka näyttää nyt

Severi Sievisen roolista tunnettu tähti suoritti taukonsa aikana asepalveluksen ja aloitti opiskelun.
Näyttelijä Roope Puhakka tekee paluun Salatut elämät -sarjaan.
Arkistovideo: Salkkarit-tähdet kertovat, mitä hahmoa muistuttavat.
– Alkuun tuntui oudolta tulla takaisin, mutta kyllä se siitä lähti.
Roope kertoo Seiskalle Salkkareiden 26-vuotissyntymäpäivillä, että suoritti taukonsa aikana vuoden kestäneen asepalveluksen.
Lisäksi hän aloitti kauppatieteiden opiskelun Aalto-yliopistossa.
– Luokittelen itseni ehkä enemmän opiskelijaksi tällä hetkellä kuin näyttelijäksi, sillä kouluun uppoaa suurin osa ajasta.
– Olen kuvauksissa hyvin vaihtelevasti, mutta olen saanut tosi hyvin sovitettua kuvausaikataulut opiskelujen lomaan. Ei ole tuottanut ongelmia.
Tunnistetaan yhä
Vuonna 2021 sarjan jättänyttä Roopea tunnistettiin yhä vapaa-ajalla.
– Aina kesäisin ja talvisin huomasi, että ihmiset tunnistivat minua, koska silloin pyörivät sarjan uusinnat.
– Pääosin sain kuitenkin olla melko rauhassa.

Lupaa valmistua
Roope haluaa luvata itselleen, että suorittaa koulunsa loppuun, vaikka jaksaminen ei aina ole parhaalla mahdollisella tolalla.
– Kauppatieteiden maisteriksi aion tulla ja se on nyt ainoa tavoitteeni. Katsotaan, kuinka monta vuotta siinä sitten lopulta menee.
Opiskelijana Roope luonnehtii itseään kahdella sanalla.
– Laiska ja paska.
Näyttelijä tosin lisää, että joskus hänelle tipahtaa myös "vahingossa" parempia arvosanoja – harvemmin kuitenkaan parhaita mahdollisia eli vitosia.
– Tällä hetkellä menee hyvin enkä ole pahasti jäljessä.