Tältä Noriko Salo näyttää nykyään – avautuu väleistään ex-mieheensä Mika Saloon

Noriko Salo saapui Mummotunnelin avajaisiin.
Entisen F1-kuski Mika Salon ex-vaimo Noriko Salo kertoo Seiskalle Mummotunnelin avajaisissa aikovansa käyttää kesälomansa tällä kertaa Suomessa.
– Elämä kulkee hyvin. Teen työksenihierontaa ja kasvohoitoja hotellin kylpylässä osa-aikaisena. Lisäksi minulla on vielä verkkokauppani.
Parisuhderintamallakin menee mukavasti, Noriko on ollut miesystävänsä kanssa jo kaksi vuotta. Myös ex-rakas Mika Salo on tavannut miehen.
– Olemme viettäneet aikaa yhdessä, ja olemme kaikki ystäviä. Pitkän suhteen jälkeen asioilla meni hetki asettua paikoilleen, mutta nyt välit ovat hyvät.

Viljelen solistipottua!
Laulaja Virve Rosti saapui Mummotunnelin avajaisiin hyvällä tuulella.
– Keikkoja on sopivasti, joten ehdin mökkeilläkin. Olen hankkinut Loviisasta kesäpaikan eli kakkosasunnon, vietän siellä mielelläni aikaa. Laitoin juuri Solist-nimistä perunaa maahan: Kyllähän laulajalla pitää solistiperunoita olla, Vicky naurahtaa.
Virven mökki ei ole perinteinen vaan kyseessä on rintamamiestalo.
– Siellä riittää puuhaa. On kunnostettavaa, siivottavaa, raivattavaa, istutettavaa, kitkettävää ja hommaa riittää niin paljon, kun jaksaa tehdä. Rakennutin sinne myös sellaisen riemumutterin juhlia varten.

Haku päällä
Liikemies Sedu Koskinen etsii rakkautta.
– Odottelen kovasti, että tapaisin ihanan naisen. Treffeillä en ole vielä käynyt. Oli pitkä aika, etten ollut edes kiinnostunut asiasta, mutta nyt voisin tavata jonkun, Sedu summaa.

Somepaasto edessä
Koripalloilija Shawn Huff suunnittelee lomamatkaa Brysseliin perheensä kanssa. Shawn on naimisissa korkeushyppääjä Tilda Huffin kanssa. Parilla on kaksi lasta. Lisäksi perheeseen kuuluu berninpaimenkoira, jonka kanssa Shawn lenkkeilee päivittäin.
– Toiveena olisi pitää myös kahden viikon loma digilaitteista, Shawn suunnittelee Seiskalle.

Talo myynnissä
Taikuri Noora Karma ja Juha Mäkelä odottavat kesältä mökkeilyä, matkaa Italiaan sekä koiranäyttelyitä. Perheeseen liittyi puolisen vuotta sitten Mimi-niminen koiranpentu, joka on saanut jo kolme koiranäyttelyvoittoa pentusarjassa. Noora kertoo perheen kodin olevan myynnissä.
– Ei ole kiire myydä, eikä uutta taloa ole vielä löytynyt.

Suru varjostaa kesää
Taideasiantuntija Pauliina Laitinen saapui Mummotunnelin avajaisiin ystävänsä Virpi Kätkän kanssa. Pauliina kertoo Seiskalle, että hänen kotipihallaan käy päivittäin yhdeksän eri lintulajia. Lisäksi hänellä on lintuja lemmikkinä.
– Yksi omista linnuistani kuoli kuukausi sitten, ja se oli kamalaa, Pauliina kuvailee.

Venekuumeen kourissa
Julkkisasianajaja Heikki Lampela paljastaa Seiskalle potevansa venekuumetta.
– Olen selannut paljon veneitä netissä ja myymälöissäkin käynyt kiertämässä. Tykkään ulkosaaristosta ja merestä, ja haluan päästä nauttimaan rantakallioista, horisontista ja sellaisesta. Haluan myös hyppiä veneestä mereen, Heikki haaveilee.
