Tältä näyttää Susanna Laineen isä!

Eteläpohjalaiskaunottaren isää on harvemmin nähty julkisuudessa.
Alkujaan missinä tutuksi tullut Susanna Laine, 43, on tätä nykyä kovan luokan media-ammattilainen. Jokainen suomalainen tunnistaa kuvankauniin Suskin, joka palaa huhtikuussa pestiinsä Tähdet, tähdet -ohjelman juontajana.
Susanna on kotoisin Etelä-Pohjanmaan Seinäjoelta. Kuten asiaan vihkiytyneet ovat saattaneet huomata, pohjalaiset ovat harvinaislaatuisen uutteraa sakkia. Susanna onkin tuonut esille ylpeästi sukujuuriaan.
Ahkeruutensa lisäksi Suski on perinyt synnyinseudultaan jotain muutakin, nimittäin upean ulkomuotonsa. Kahdeksankymppinen Kaarina-äiti ei häviä ulkoisesti tyttärelleen laisinkaan. Kaarinaa onkin nähty julkisuudessa silloin tällöin Suskin rinnalla.
Komea kasikymppinen
Susannan isää sen sijaan on jäänyt monelle tuntemattomammaksi. Tilanteeseen saatiin hiljattain muutos, sillä Susanna julkaisi yhteiskuvan isäukkonsa kanssa sometarinoissaan. Julkaisu on nähtävillä 24 tuntia.
Sympaattisessa kuvassa Susanna ja Jukka-isä naureskelevat kameran edessä iloisesti. Kädessään Suskilla on komeasti kimalteleva lahjakassi, josta pilkottaa tulenpunaisia ruusuja.
– Onnea isä 85 vee, Susanna toivottelee kuvan yhteydessä.
Ihan ensimmäinen kerta tämä ei ole, kun Susanna on vilautellut charmantisti harmaantunutta isukkiaan somessa. Hän on julkaissut aiemmin otoksia ainakin perheen yhteisestä juhannuksen vietosta.