Tältä näyttää meikitön Marita Taavitsainen

Aina aurinkoisen Marita Taavitsaisen kirjoitus tuo mieleen ex-kiekkoilija Jere Karalahden, sillä myös Maritalla on selvästi kyky muodostaa hämmentävän pitkiä lauseita.
Tangokansan ikisuosikki Marita Taavitsainen ihastuttaa lauluillaan, mutta myös omaleimaisella somekäytöksellään.
Taannoin vuoden 1995 tangokuningatar ilmaisi Instagram-tilillään hätähuudon liittyen sosiaalisen median valetileihin.
– Tiedoksi! Tosi paljon liikkeellä huijariviestejä!!!! ÄLÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA vastaa mihinkään minun nimissä tulleisiin viesteihin tai kaveripyyntöihi. Kaikki huijausyrityksiä. VAIN TÄMÄ TILI KÄYTÖSSÄ.
56-vuotias kaunokainen oli joutunut ilmeisesti ennennäkemättömän valetilihäiriköinnin kohteeksi.
Marita halusi viestin menevän perille faneilleen, joten hän oli lisännyt tekstiin SOS-emojeita kaikkiaan 12 kappaletta.

Meikitön selfie ja perjantaipähkinä
Nyt Marita lähestyi rakkaita 14 000 seuraajansa mukavammissa merkeissä.
Marita julkaisi itsestään meikittömän selfien Instgramissa, mutta julkaisun pihvi on kasvojen sijasta kuvan yhteyteen kirjoitetussa tekstissä.
– Perjantain pähkinä purtavaksi. Hyvä aloitus keventää ja terveellistää elämäntapoja. Tosi hitaasti mutta varmasti. Kun liikunta lisääntyy niin mulla myös ruokahalu vähintäänkin tuplaantuu! Koko homma tuntuu niin turhauttavalta ja uskon että mulla täytyy olla joku lapamato tms…, Marita aloittaa pitkähkön, mutta ehdottoman kiinnostavan kirjoituksensa.
Kuvan ja tekstin yhteyteen Marita on merkinnyt sijainniksi kuntosalin Hyvinkäällä.
Hänellä onkin päällään tekninen paita, joita urheilijat ja muut tavan atleetit suosivat.
– Kivaa on tottakai se kun jaksaa paremmin tylsempiäkin hommia kuten kappien siivous, sorttiasemalla käynti, kuitti sulkeiset jne , mut sit se huutava makean himo ja ajatukset siitä mitä leipois tai paistais tai vaan söis siis koko ajan jatkuvaa puputtamista ! Jääkaapin saranat tippuu kohta sijoiltaan kun mie roikun ovella kaksin käsin🐾 Mikä tässä auttaa muukaan ku toivoo lapamadon muuttavan naapuriin😅.
Aina aurinkoisen Maritan kirjoitus tuo mieleen ex-kiekkoilija Jere Karalahden, sillä myös Maritalla on selvästi kyky kirjoittaa hämmentävän pitkiä lauseita.
– Ajatella positiivisesti ja nautiskella vaikka niitä pähkinöitä(sekaan vähän suklaa-lakritsa-salmiakki kuorrutteisia😛). Hymyä huuleen ja hupaisaa viikonloppua höpönassut🤗Ota vaik pähkinä!!, Marita päättää hauskan kirjoituksensa, johon moni varmasti pystyy samaistumaan.