Tältä näyttää kansanedustaja Noora Fagerströmin unelmakartta: "Villi, vapaa ja vastuullinen"

Tältä näyttää kansanedustaja Noora Fagerströmin unelmakartta: 'Villi, vapaa ja vastuullinen'

Noora askarteli unelmakartan samppanjaa siemaillessaan.

Kansanedustaja ja entinen Diili-neuvonantaja Noora Fagerström, 39, vietti ystäviensä kanssa haaveiden täyteistä uuttavuotta.

Noora oli koonnut yhteen useita ystäviään ja läheisiään ja mukana pippaloissa oli myös hänen aviomiehensä Petteri Fagerström.

Uudenvuoden juhlintoihin kuului kansanedustajan mukaan muun muassa erilaisia pelejä ja tanssimista.

– Unelmakartat, pelejä, tanssimista, hyvää ruokaa ja hauskoja hetkiä. Olen valmis tähän vuoteen, Noora kirjoittaa tuoreessa Instagram-julkaisussaan.

Skumppaa ja blinejä

Kuvakarusellin otoksista paljastuu, että Noora on pukeutunut iltaa varten mustaan, paljetteja pursuavaan asuun. Myös muilla vierailla on ollut päällään glitteriä.

Kuvissa vilahtaa myös samppanjapullo sekä lihpullilla ja mädillä koristeltuja blinejä.

Yksi illan merkittävimmistä ohjelmanumeroista on kuitenkin ollut kuvien perusteella unelmakarttojen luominen. Pöydälle on kasattu ensin lukuisia aikakauslehtiä, joista vieraat ovat saaneet sitten etsiä itseään inspiroivia tekstejä ja kuvia.

Noora onkin esitellyt valmiin teoksensa kuvakarusellin viimeisessä valokuvassa.

Useat Nooran valitsemat tekstit liittyvät luonnollisesti urheilemiseen, sillä nainen tunnetaan ahkerana treenaajana. 

Tikissä

Voimista kehoa ja mieltä

Fiksu urheilija

Tehot huipussaan

Noora on maininnut unelmakartassaan myös New Yorkin, minne kansanedustaja haluaa todennäköisesti päästä matkustamaan. Noora on liittänyt karttaan myös sanat ikuinen nuori, terveellisempi vaihtoehto ja uusia alkuja.

Yksi huomiota herättävä maininta on lausahdus villi, vapaa ja vastuullinen. Ehkä Noora yrittää päästä eroon kansanedustajien jäykähkönä pidetystä ulosannista.

Myös lause "Elämää ei saisi miettiä liikaa. Se täytyy vain elää" saa monissa mahdollisesti aikaan ärsytystä, sillä eduskunnan viime aikaiset leikkaukset ovat estäneet monilta nimenomaan elämisen ilman huolia.

Myi firmansa

Noora Fagerström teki vuosia takaperin melkoista tiliä myydessään osuutensa pois Jungle Juice Barista. Noora sai tuolloin verotettavia pääomatuloja yli 1,8 miljoonaa euroa.

Myöhemmin hän myi firmasta lisää omistuksia ja sai jopa miljoonan euron pääomatulot.