Tältä näyttää Bessin harvoin julkisuudessa nähty mies

Tältä näyttää Bessin harvoin julkisuudessa nähty mies

Bess juontaa tämän illan Emma-gaalaa. Artisti saapui punaiselle matolle miehensä Danny Bærtelsen käsipuolessa.

Laulaja Bess eli Essi Launimo, 30, saapui juontamaan tänään (17.2.) järjestettävää Emma-gaalaa.

Arkistovideo: Bess Seiskan haastattelussa.

Bess juontaa show'ta yhdessä Heikki Paasosen kanssa. Punaisella matolla Bess poseerasi Heikin lisäksi tanskalaismiehensä Danny Bærtelsenin käsipuolessa.

- Olen voinut aivan mahtavasti, Danny kertoo Seiskalle englanniksi.

Pariskunta oli viime viikonloppuna käymässä Tampereen Nokia-areenassa järjestetyssä Uuden musiikin kilpailun finaalissa. Heillä oli hauskaa tapahtumassa.

- Mitkä bileet! Danny kehuu show'ta ja sanoi nauttineensa tapahtuman jatkoista.

Todellinen moniosaaja

Dannyn kerrotaan monissa artikkeleissa olevan näyttelijä, mutta mies tekee paljon muutakin.

- Olen työskennellyt liiketoiminnan kehityksen parissa ja olen erikoistunut myyntiin ja kommunikointiin. 

Mies on kuitenkin ollut mukana monenlaisissa sivuprojekteissa, mukaan lukien jo edellä mainittu näytteleminen.

- Teatteria, elokuvia, televisiota, musavideoita...Danny luettelee osaamistaan.

Matkustus saa riitää

Silloin kun Danny vielä asui Tanskassa ja teki näyttelijänhommia päätyökseen, hän matkusti verrattain paljon useissa eri maissa. Enää hän käy pääasiassa Tanskassa silloin tällöin.

Hän asuu Suomessa Bessin kanssa.

- Parasta Suomessa ovat ihmiset, luonto, kulttuuri, hiljaisuus. Rakastan tätä maata todella, Danny hehkuttaa.

Jestas, mikä poseeraus! Bess jakoi hulvattoman lapsuuskuvan: "Oman elämäni Madonna"

Bessin asun on suunnitellut Teemu Muurimäki. Artisti luottaa Teemun visioon täysin.
Bessin asun on suunnitellut Teemu Muurimäki. Artisti luottaa Teemun visioon täysin.

Vinkkejä Benjaminilta

Bess puolestaan kertoo Seiskalle, että häntä jännittää uusi aluevaltaus juontajana. 

- Olen ammattilaulaja ja olen saanut kunnian tulla kokeilemaan minulle jotain aivan täysin uutta. 

Bessiltä ja Benjamin Peltoselta ilmestyi tänään yhteisbiisi Paremmin ku kukaan muu. Bessistä on hauska sattuma, että Benjamin juonsi viime viikonlopun UMK:n ja nyt puolestaan hän itse astuu juontajan saappaisiin.

- Benkku sanoi, että muista vain puhua rauhallisesti. Se adrenaliini tekee ihmiselle kaikenlaista. Heikki sanoi samaa, että iisisti vain.

Bess juontaa Emma-gaalan 2024 yhdessä Heikki Paasosen kanssa.
Bess juontaa Emma-gaalan 2024 yhdessä Heikki Paasosen kanssa.