Tältä näyttää Alina Tomnikovin esikoislapsi - ensimmäinen kasvokuva

Tältä näyttää Alina Tomnikovin esikoislapsi - ensimmäinen kasvokuva

Alina synnytti pienokaisen aiemmin elokuussa.

Näyttelijä Alina Tomnikov on viime aikoina ollut uuden edessä.

Katso tuoreimmat Seiskan viihdeuutiset:

Alina synnytti esikoislapsensa aiemmin elokuussa. Äitihommien lisäksi tähti on päässyt juhlimaan taiteellista saavutusta, sillä hänen esikoisromaaninsa Käännä hirviö kylkiasentoon (Otava) julkaistiin eilen keskiviikkona (30.8.). 

Alina julkaisi tänään (31.8.) Instagram-sivullaan ensimmäisen kasvokuvan pienokaisesta. Söpössä otoksessa Alina makaa väsähtäneenä sohvalla silmät ummessa.  Otoksen etualalla, myöskin sohvalla makaa Alinan pieni vauva, joka katselee äidistään poiketen tarkkaavaisena kameraan.

Syy Alinan uupumukseen on positiivisviritteinen, sillä hän on juhlinut ystäviensä kanssa kirjan julkaisua. Kuitenkin suuren ilon jälkeen on iskenyt pieni surku.

- Post kirjajulkkarit blues, Alina kirjoittaa kuvatekstissä.

Yllätysvauva! Alina Tomnikov sai perheenlisäystä

Alinan seuraajat ovat haltioissaan julkaisusta.

- Siis miten hän voi olla noin ilmeikäs jo noin pienenä! eräs ihmettelee kommenttiosiossa.

- Varsinkin nukkuessa tekee vaikka ja mitä ilmeitä (tietämättään toki vielä), Alina paljastaa vastauskommentissa.

- Voi elämä, miten söpöjä ootte! seuraaja ihastelee.

- Onnea ihan kaikesta tästä, toinen hehkuttaa.

Myös esimerkiksi Hannele Lauri on kommentoinut julkaisua kolmen sydämen kera.

Alina Tomnikovin rankka avautuminen - menetti kuusi roolia

Otavan sivuilla kerrotaan Alinan fiktiivisen teoksen Käännä hirviö kylkiasentoon kertovan Helenasta, joka on juuri juhlinut häitään ja muuttanut ihanaan asuntoon. Häntä alkaa kuitenkin ahdistaa, ja ahdistus purkautuu väkivaltaisuutena aviomiestä kohtaan. Helena pakenee kotoaan ja matkustaa Venäjälle kohtaamaan lapsuutensa ja menneet suhteensa.

Alina on itse suomenvenäläinen.

Alina Tomnikov herkistyi uudesta aluevaltauksestaan: "Toinen esikoinen tuli uunista ulos"