Tältä muodonmuutoksen tehnyt Joel Harkimo näyttää nyt
Parrastaan luopunut purjehtija herkuttelee nyt sesongin antimilla.
Liikemiehenä ja purjehtijanakin tunnettu Joel Harkimo nautiskelee kauden herkuista.
Arkistovideo: Joelin ja Kastanjan salaloma
Hiljattain muodonmuutoksen tehnyt Joel julkaisi Instagram-karusellin, jossa poseeraa rapujen äärellä ilman tavaramerkiksi muodostunutta partaansa.
Punainen rapuläjä komeilee vadissa keskellä pöytää ja lasi kuohuvaakin on löytänyt tiensä Jollen kattaukseen.
Joelilla on myös asianmukaiset varusteet. Hänellä on ravuilla koristeltu punavalkoinen ruokalappu kaulassa.
– Rapukausi on avattu, Säkylässä ollut Joel julistaa kuvan yhteydessä.
Parta pois
Joel teki muutama viikko sitten radikaalin vedon, kun luopui muhkeasta parrastaan.
Hurja muodonmuutos aiheutti sen, että somekansa villiintyi Joelin julkaisun kommenteissa.
Tätä nykyä Joel viihtyy selvästi siloposkisena pelkillä viiksillä.
Rankka vuosi
Joel kertoi kesäkuussa palanneensa purjehtimaan pitkän tauon jälkeen.
Rankka ajanjakso elämässä oli romuttanut hänen itsetuntonsa, eikä hän halunnut mennä meren aalloille seilaamaan. Taustalla oli hänen eronsa kuin kaksi läheisen ihmisen menetystäkin.
– Se vuosi oli tosi rankka. Menetin mun itseluottamuksen täysin. En vain purjehtijana, vaan myös miehenä, hän kirjoitti videonsa yhteydessä.
Paluu oli kuitenkin oikea päätös, sillä Joel kertoi hyvän fiiliksen tulleen hänelle heti merille paluun jälkeen.