Tällainen on Simo Rantalaisen Elmeri-poika: "Tuhlaan tuoksuihin, pihistelen sukka- ja kalsariostoksissa!"

Tällainen on Simo Rantalaisen Elmeri-poika: 'Tuhlaan tuoksuihin, pihistelen sukka- ja kalsariostoksissa!'

Elokuvaroolin kauhuleffasta napannut Elmeri Rantalainen paljastaa Seiskalle välien isä Simo Rantalaisen kanssa olevan paremmat kuin pitkiin aikoihin.

Elmeri Rantalainen, 33, kertoo Seiskalle vuoden 2023 olleen hänelle yksi suurenmoisimmista pitkiin aikoihin.

Videolla Elmeri antaa helpot vinkit kuntoilun vasta-alkajille vuoden vaihteeseen.

Sen lisäksi, että personal trainerina työskentelevä Elmeri sai roolin kauhuelokuvasta Tuomion saari, hän kertoo iloitsevansa myös lähentymisestä isänsä Simo Rantalaisen kanssa. Mitään yhtäkkistä tai yhtä muutosta isä-poika-suhteessa ei ole käynyt.

- Se on varmaan monen asian summa. Olen kai kasvanut, ja olemme molemmat muuttuneet. On hyvä fiilis, ja asioilla on tapana järjestyä ajan mittaan, Elmeri pohtii.

Muistatko Talentista tutun Elmeri Rantalaisen? Tähdittää uutuuselokuvaa - tunnistatko muuttunutta lihaskimppua?

- Yhteistä aikaa on nyt kuitenkin enemmän, ja pelaamme tennistä. Välit ovat paremmat kuin pitkiin aikoihin.

Muita tekijöitä hienon vuoden takana ovat esimerkiksi puolitoista vuotta sitten alkanut psykoterapia, joka on auttanut seesteiseen oloon. Myös ihmissuhteissa on taitettu helpon tuntuinen vaihde silmään.

Löysin tasapainon

Kovakuntoinen ja näyttävä Elmeri on kertonut aiemmin jopa ylitreenanneensa ja mitanneensa itseään ulkoisella olemuksellaan. Nyt asia on kuitenkin muuttunut.

- Viime vuosina olen saanut myös levon mukaan treenaamiseen. Nytkin treenaan kovaa, mutta en koko aikaa, vaan muistan myös levon. Balanssi on nyt parempi.

Jopa Elmeriä vaivannut long covid on jättänyt jälkeensä asian, jonka Elmeri toteaa mieleisekseen. Sairaus pakotti hidastamaan treeniä ja vapautti aikaa muulle, kuten luonnossa kuljeskelulle.

Kovassa kunnossa oleva Elmeri jatkaa sporttailua, mutta rytmi on leppoisampi kuin ennen.
Kovassa kunnossa oleva Elmeri jatkaa sporttailua, mutta rytmi on leppoisampi kuin ennen.

Myös ruuan kanssa Elmeri pelaa rennommin. Herkut ovat sallittuja, mutta niiden - kuten terveellisenkin ruuan - määrä muuttuu treenin mukaan. Treenatessa on vähän rennompi ote, dieettivaihteessa ollaan tarkempia ja annokset niukempia.

- Pitsa on varmaan kyllä se syntiherkkuni, Elmeri nauraa.

- Sokeria en kuitenkaan ole syönyt varmaan 15 vuoteen, makea on jäänyt taakse, hän yllättää.

Luksusmerkin tuoksu iholla

Elmer nauraa kysymykselleni, mihin rahaa tulee törsättyä.

- Tuhlaan kyllä niin paljon, että tämä on helppo. Viimeksi tuhlasin tuoksuihin!

Hän paljastaa tuoksusuosikkinsa olevan mansikoita maksava Louis Vuitton.

Simo Rantalaisen lihaksikas poika Elmeri, 27, mukana Mr. Finland -finaalissa: En ole uskaltanut kertoa isälleni tästä!

- Joo, kallista on. Tarvitsenkin paljon lisää tällaisia elokuvarooleja, että voin ostaa Vuikkaria!

Säästämiskohteitakaan Elmeri ei nimeä aivan tosissaan, mutta pitkän pohtimisen jälkeen myöntää, että kulkee töissäkin joskus reikäisissä sukissa.

- Noloa myöntää, töissäkin minulle on naurettu. Sukista ja kalsareista nuukailen, ja pyysinkin niitä joululahjaksi.

Rooli kauhuleffassa

Vuoden lopussa ensi-iltansa sai Tuomion saari, jossa Elmeri nähdään mukana.

- Uuden leffan kasaan saaminen oli tämän vuoden kohokohtia. Hain kyllä uusiakin rooleja, mutta niissä ei natsannut. Sekään ei kyllä haittaa, Elmeri sanoo.

Hän on tyytyväinen siihen, että nyt aikaa on jäänyt myös näyttelemiselle ja on aktiivisesti ehtinyt hoitaa sekä roolien hakua että kouluttautumista.

- Jo koulussa sanoin, että minusta tulee näyttelijä tai urheilija. Maailman- ja euroopanmestaruus on jo, ja nyt on aikaa edetä näyttelemisessä, potkunyrkkeilyssä alansa mestaruudet saavuttanut Elmeri sanoo.