Tällainen on Sanin Samuli-rakas, laulajalta paljastus: "Se on semmoinen piirre, mistä tykkään..."

Sani Aartelalla on tiukka festarikesä edessä.
Seiska tapasi näyttelijä Sani Aartelan, 53, kesäkuun alussa järjestetyssä Rantabaari-sarjan fanitapaamisessa MTV:n tiloissa Vallillassa. Aikakoneestakin tuttu Sani kertoi tulevan kesän suunnitelmistaan ja avasi myös muutamalla sanalla suhdetta kihlattu-Samuliin.
Vastikään hyvän ystävänsä sekä bändikaverinsa Maki Kolehmaisen menettänyt Sani kertoo Aikakoneen jatkavan täydessä hulinassa kesän festareilla, aivan kuten edesmennyt bänditoveri olisi toivonut.
- Tiedän, että kun ensimmäinen keikka tässä nyt tulee, niin tulee olemaan vaikeaa. Se on ihan selvä asia, Sani suree.
Vaikka alkukesä onkin ollut laulajattarelle raskasta aikaa ja kesästä on tulossa tiukka, hän toivoisi kesän aikana ehtivänsä tekemään ainakin pientä inventaariota.
”Järki jätkä”
Jo kymmenen vuoden ajan yhteistä elämää Samuli-rakkaan kanssa viettänyt Sani kertoi pitkän suhteen salaisuudeksi järjettömän luoton sekä kunnioituksen toista kohtaan, muuta salaisuutta ei hänen mukaansa ole.

Pitkään yhdessä ollut pariskunta jakaa arjen lisäksi myös työtä, ja Samuli on esimerkiksi tuottanut kaikki legendaarisen laulajan viimeaikaiset sinkut. Sani paljasti rakkaansa mahdollisesti myös soittavan tulevaisuudessa Aikakoneen riveissä. Parin kiireisestä aikataulusta huolimatta yhteisen ajan kanssa ei näin ollen ole hirveämmin ongelmia, vaikkakin Sani myöntää siihen liittyvän myös huonon puolen.
- Sekin on kyllä tärkeää, että on semmoinen aika, että ei tehtäisi niitä duunihommia, Sani pohtii.
- Se on kyllä aika vähäistä, täytyy myöntää. Se on huonompi juttu, joskus ihan muutakin aikaa pitäisi olla, laulajatar tunnustaa.
Laulaja kertoo pitävänsä puolisonsa tavasta tarttua hommiin, ja hän kuvaileekin Samulia pedantiksi ja tarkaksi mieheksi, niin työssä kuin muussakin elämässä.
- Se on semmoinen piirre, mistä tykkään, että järki jätkä, Sani päräyttää.
