Tällainen Arttu Wiskari todella on

Tällainen Arttu Wiskari todella on
20250114, Helsinki. The Voice of Finland pressi. Kuvassa Arttu Wiskari.

Laulaja Arttu Wiskari suojelee kotijoukkojaan.

Laulaja Arttu Wiskari vetää selvän eron työn ja perhe-elämän välille. Aivan uran alussa linjaus ei ollut niin jyrkkä.

Video: Voice of Finland -valmentajat paljastavat, mikä emoji he olisivat

– Ehkä ihan uran alussa oli kiehtovaa katsoa itseään televisiosta, mutta aika nopeasti tuli olo, että tuskin kotiporukkakaan haluaa, että tulen himaan ja sitten katsotaan minun naamaani telkkarista. Vaan he odottavat, että pääsevät tekemään kanssani jotain kivaa.

Artusta tuntuisi epäoikeudenmukaiselta puhua alvariinsa työasioista kotona. Toki jos hänellä on tarve päästellä höyryjä, hän saa tukea vaimoltaan Pauliinalta.

– Kyllähän aina välillä risoo ihan älyttömästi joku asia, josta pitää päästä paasaamaan himassa. Myös vaimo kertoo omista työhuolistaan, ja kuuntelen ja jeesaan häntä.

Artulla on tietynlainen edustusrooli päällä yleisön ja lehdistön edessä.
Artulla on tietynlainen edustusrooli päällä yleisön ja lehdistön edessä.

Keskittyy perheeseen

Laulaja välttelee työpuheluiden hoitamista kotioloissa. Lastensa kanssa hän ei halua kuunnella uusia demoversioita kappaleistaan.

– Ne vievät fokuksen muualle siitä hetkestä.

Julkisuudessa esiintyvä Arttu Wiskari on melko samanlainen kotona kuin lavallakin. Silti jotain jä myös hänelle itselleen, sillä laulaja haluaa suojella kotiväkeään julkisen työn haittapuolilta.

– Onhan minulla tietysti pieni ”show-nappi” painettu päälle keikoilla tai lehdistötilaisuuksissa, kuten esimerkiksi nyt tätä haastattelua tehdessä.