Syke-tähti Jarkko Niemi paljastaa suhdestatuksensa

Jarkon esittämä suosikkihahmo Petteri Holopainen palaa uuden Syke-elokuvan myötä.
Jarkko Niemi on pääosassa uudessa Syke: Särkynyt sydän -elokuvassa. Leffan punaisella matolla mies paljasti Seiskalle suhdestatuksensa.
– Yleensä olen suhdeasioista hiljaa, mutta joo, sinkkukodissa elän yhdessä norfolkinterrierini kanssa.
Uuden Syke-elokuvan traileri julki - pääroolissa Jarkko Niemen tähdittämä Holopainen

Joulupäivänä elokuvateattereihin saapuva toinen kokopitkä Syke-elokuva: Särkynyt sydän tuo takaisin sarjasta sen viidennellä kaudella poistuneen suosikkihahmon, Jarkko Niemen esittämän sydänkirurgi Petteri Holopaisen.
Jarkko kertoi äskettäin Katsolle, että hän on saanut paljon fanipostia, jossa on toivottu Holopaisen paluuta sarjaan. Silti Holopaisen paluu edes elokuvan kautta ei ollut mikään itsestäänselvyys, vaan asiaa pyöriteltiin vuosia. Jarkolla oli myös yksi, jos ei suoranaisesti ehto, niin ainakin voimakas toive elokuvan suhteen: hän teki jo neuvottelujen alkuvaiheessa selväksi toiveensa siitä, että elokuva olisi jotain muuta kuin komediaa.
Jarkko Niemellä oli yksi vahva toive uuteen Syke-leffaan: "Ei mikään sketsi"
– Holopainen ei ole mikään sketsi, vaan taitavasti kirjoitettu monitasoinen hahmo. Vaikka sarjan alkuaikoinakin hänelle on aluksi helppo nauraa, niin kausien edetessä katsoja tajuaa, ettei Holopainen ole tahallaan koominen, vaan erilaisilla näkökulmilla varustettu kaveri. Hänkin haluaa vain olla osa työyhteisöä, lähestyä ihmisiä ja perustaa perheen, mikä ei ole kuitenkaan helppoa hänen kaltaiselleen henkilölle, Jarkko perustelee.