Syke-tähdeltä karu paljastus

Jarkko Niemi kertoo löytäneensä sentään kesätöitä itselleen.
Näyttelijä Jarkko Niemi, 40, on näytellyt koko aikuisikänsä erilaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa.
Parhaiten Jarkko tunnetaan sellaisista hittisarjoista kuin Syke, Modernit miehet ja Siskonpeti.
Huhtikuussa hänet nähdään Maikkarin kilpailurealityssä Race Across the World Suomessa – samoin kuin Elisa Viihteen alkuperäissarjassa Ehtoolehto.
Kyseiset ohjelmat on kuitenkin kuvattu jo aikoja sitten. Samaan aikaan kun kansalaiset tölläävät Jarkon edesottamuksia telkkarissa, hän itse vetää lonkkaa.
– Minulla on edelleen lomailua tiedossa, kiitos hallitusten leikkausten, Jarkko yllättää Seiskan haastattelussa.

Lähtee lomamatkalle
Koska suosikkinäyttelijän kalenterissa on tilaa, hän hyödyntää tilaisuuden matkustamalla toiselle puolelle maapalloa. Jarkko karistaa kotimaan pölyt kannoiltaan ja lentää pidemmäksi pätkäksi Australiaan.
– Ajattelin lähteä sinne ja kierrellä ympäriinsä. Niin kauas kun menee, niin siellä on syytä olla vähän pidempäänkin. Tulen vasta vapun tienoilla takaisin.
Siksi sinne on helppo mennä, kun majoitukset hoituvat kavereiden kautta.
Australia on Jarkolle tuttu kohde. Hän on käynyt ennenkin maassa, jossa asuu myös hänen ystäviään.
– Siksi sinne on helppo mennä, kun majoitukset hoituvat kavereiden kautta. Tulee halvemmaksikin, kun saan majailla heidän luonaan.
Löysi kesätöitä
Kesällä Jarkon kalenteri alkaa jälleen täyttyä. Hän paljastaa ilouutisen monien kotimaisen komediaviihteen ystäville:
– Kesällä aletaan kuvata uutta kautta Moderneista miehistä. Menen siis sinne kesätöihin, Jarkko naurahtaa.
– Mutta sitä ennen lähden tosiaan pienelle lomamatkalle Ausseihin. Siitä tulee kyllä varmasti tosi kivaa.
