Susanna Sievinen: Näyttävä muodonmuutos!

Susanna Sievinen: Näyttävä muodonmuutos!

Susanna suuntasi kampaajalle. Lopputulos häkellyttää.

Susanna Sievinen on patsastellut parrasvaloissa vuosikymmeniä. Viime kuukausien aikana hän on kuitenkin saanut osakseen huomiota poikkeavista syistä. 

Videolla Susanna kertoo kirjastaan:

Susannan muistelmakirjan oli määrä ilmestyä lokakuun alussa. Altaan partaalla -niminen teos ei kuitenkaan koskaan ehtinyt kauppojen hyllyille asti. 

Kapuloita rattaisiin

Ensin ongelmia aiheutti kirjan kansikuvaksi suunniteltu otos, jossa Susannan lisäksi esiintyi tämän ex-puoliso Jani Sievinen. Jani ei touhuun suostunut, joten kansi meni viime metreillä vaihtoon.

Susanna säväytti hiljattain Miss Suomi -kisan punaisella matolla.
Susanna säväytti hiljattain Miss Suomi -kisan punaisella matolla.

Pari kuukautta myöhemmin Susanna löysi itsensä keskeltä kohua, kun kirjan kustantaja Mika Lahtonen latasi Susannasta täyslaidallisen. Lahtosen mukaan yhteistyö oli ollut monin tavoin tahmeaa, eikä Susanna esimerkiksi halunnut kenenkään muun editoivan tekstiään. 

– Ilmoitin, että siinä tapauksessa hänen pitää etsiä uusi kustantaja, Mika tilitti Seiskalle syyskuussa. 

Wow, mikä daami!

Toistaiseksi Susannan ja Janin yhteisiin vuosiin pureutuva teos ei siis ole tulossa julki. Ex-missi ei silti näytä jääneen sielun tuotoksensa kohtaloa surkuttelemaan. 

Susanna piipahti keskiviikkona (14.10.) kampaajalla ja julkaisi muodonmuutoksestaan kuvia Instagramissa. Tavallisesti melko suorassa kuontalossa viihtyvän Susannan kutreihin on taiottu näyttävät korkkiruuvikiharat. Samalla hänen kasvoilleen on loihdittu heleä meikki.

– Lasimaisten suorien hiusten kanssa eläneenä tykkään kiharoista, Susanna hehkuttaa. 

Jos upotus ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.