Suosikkitaiteilijoiden shokkiero!

Milla Paloniemi ja Pertti Jarla ovat pistäneet lusikat jakoon.
Fingerpori-sarjakuvista tunnettu Pertti Jarla, 52, ja Kiroileva siili -hahmon luoja Milla Paloniemi, 40, ovat eronneet.
Milla kertoo asiasta Facebook- sekä Instagram-tileillään, ja hänen mukaansa he tekivät eropäätöksen eilen keskiviikkona (4.9.).
– Jooh. No nyt on sitten kerrottava tällainen uutinen: Me erottiin eilen Pertti Jarlan kanssa.
Somekirjoituksessa mainitaan, ettei eroon liity draamaa.
– Tää meni kaikessa yksinkertaisuudessaan näin: Ensin oltiin pitkään frendejä, sitten ihastuttiin, muutettiin nopeasti yhteen ja sitten tuli vaikeuksia, niinkuin nyt parisuhteissa välillä tulee. Molemmilla paljon menneisyyden painolastia jne.
Millan mukaan he yrittivät saada suhteensa toimimaan myös terapian avustuksella.
– Niitä yritettiin kovasti ratkoa terapioita myöden ja jaksettiin jonkun aikaa pysyä toiveikkaina, mutta lopulta se jaksaminen vaan loppui, ikävä kyllä. Iloitsimme ilon hetkistä (kuten somesta ja media-esiintymisistä nyt tosiaankin saattoi päätellä!) mutta ns "arjessa" valitettavasti yhteys toistuvasti katkesi ja kumpikin väsyi.
– Ei tällaiselle mitään lopulta vaan voi tehdä.
Pertti ei toistaiseksi ole kommentoinut asiaa somessa. Hänen Facebook-profiilissaan on toistaiseksi edelleen maininta siitä, että hän olisi parisuhteessa.
"Toivon Pertille vilpittömästi kaikkea hyvää"
Milla on kirjoittanut kauniisti ex-kumppanistaan. Hän vihjailee, että he voisivat tehdä yhteistyötä vielä joskus tulevaisuudessa, mutta ensin he aikovat toipua erosta rauhassa.
– Toivon Pertille vilpittömästi kaikkea hyvää elämänsä varrelle ja oon kiitollinen tästä kokemuksesta, opin paljon ja kunnioitukseni taiteiljana häntä kohtaan ei oo missään vaiheessa hälvennyt ja katellaan josko jotain yhteistyökuvioita vielä tässä päädytään joskus tekemään jahka saan vähän toipua, mut ihan lähitulevaisuuden yhteiset esiintymiset on nyt peruttu.
Milla on kiitollinen hänen ja Pertin yhteisistä muistoista pariskuntana.
– Toivon ymmärrystä tähän. Hauska ja varsin historiallinen kokemushan tää oli hetkeksi yhdistää voimamme ja hienot sarjakuvahahmomme ja antaa monta höpsöähupsua haastista! Kiitos kaikille ihanasta myötäelosta, tää olikin melkoinen koko kansan löövstoori! Ja sellaisiahan tarvitaan, vaikkakin se päättyi jo nyt. En silti suostu katumaan, että tähän heittäydyin, tämä oli erityinen ja kasvattava kokemus.
– Kävin äsken katsomassa aamusumua. Suuren korppilauman raakunta kaikui kaikkialla, uusi kaunis ja hassu hevoseni Jussi lönkytteli laitumelta sumun keskeltä tarkistamaan oisko mulla kenties leipää (ei ollu, voi mäls!) Tämmöstä on elämä ja se onneksi jatkuu.
– Haikein, mutta toiveikkain mielin syksyä kohden, Milla päätti koskettavan somekirjoituksensa.
Elämänmuutoksia
Seiska kertoi Millan ja Pertin suhdeuutisesta maaliskuussa. Yllätysromanssi paljastui, kun kaksikko toi suhteen julki somessa.
Pertti on ollut kahdesti naimisissa. Edellinen neljä vuotta kestänyt liitto päättyi vuonna 2020. Aiemmin Porvoossa asunut Pertti on muuttanut Helsinkiin.
Millankin elämässä tapahtui isoja muutoksia, kun hän vuonna 2018 jätti Helsingin ja muutti Tampereen Pispalaan. Vuotta myöhemmin lapsesta asti hevosia rakastanut Milla osti itselleen islanninhevosen. Koronapandemian ja silloisen parisuhteen päättymisen myötä homma sai uusia kierroksia, kun vuonna 2020 hän päätyi hankkimaan kymmenen hehtaarin tilan ja muutti Velaatan kylään perustaen sinne ponifarmin.
Hän päätti kuitenkin viime vuonna myydä tilan ja siirtää farminsa suurempiin tiloihin Sippolan kylään Kouvolaan.