Suosikkikirjailija lataa suorat sanat Sanna Marinin elämäkerrasta
Suosikkidekkaristi Satu Rämö ottaa kantaa Sanna Marinin kirjaa ympäröivään keskusteluun.
Hildur-sarjastaan tunnettu menestysdekkaristi Satu Rämö ottaa kantaa Sanna Marinin elämäkerran, Toivo on tekoja (Gummerus, 2025), ympärillä vellovaan keskusteluun Instagram-tilinsä tarinoissa.
Eilen (6.11.) julkaisemallaan videolla kirjailija rinnastaa Sannan elämäkertateoksen miespoliitikkojen vastaaviin ja ihmettelee, miten eri tavoin niitä käsitellään mediassa:
– Olen lukenut tänä vuonna Stubbin kaksi elämäkertaa, Niinistön elämäkerran ja Jussi Halla-ahon elämäkerran. Nekin olivat kiinnostavia, hän pohjustaa.
– "Jännä juttu" että niitä ei missään arvioissa väitetty vedätykseksi tai laskeskeltu kuinka paljon rahaa kirjailija saa, tai paljonko ne poikivat tulevaisuudessa puhujakeikkoja. Ja totta kai ne poikivat.
Satu viitannee Helsingin Sanomien arvioon, joka oli kaikkea muuta kuin ylistävä. Arviossa kirjaa kuvattiin muun muassa "priimaluokan vedätykseksi."
Tarinat ovat katsottavissa vuorokauden ajan julkaisustaan.
Antaa myös oman arvionsa
Tähtidekkaristi antaa myös oman arvionsa teokselle.
– Todella hyvä! hän kirjoittaa videon yhteyteen ja jatkaa:
– Lakoninen tyyli hymyilyttää, koska sehän kertoo myös kirjoittajan persoonallisuudesta taitavasti.
Satu toteaa, että kirjan kerronta todistaa sen, mitä Sanna itsestään kirjassaan kertoo: hän on enemmän asia- kuin ihmiskeskeinen ihminen.
Menestysdekkareita Islannista
Satu Rämö nousi menestyskirjailijaksi vuonna 2022 ilmestyneellä Hildur-dekkarillaan (WSOY). Tänä vuonna viisiosaiseksi uutukaisensa Tinnan myötä kasvaneen kirjasarjan käännösoikeudet on myyty jo 26 maahan.
Dekkareiden lisäksi hän on kirjoittanut muun muassa matkaoppaita sekä neulontakirjoja.