Suosikki uutisankkurin shokkiuutinen: sairastui syöpään

Ylen vakiokasvon elämä muuttui helmikuussa täysin.
Ylen uutisankkuri Milla Madetoja, 43, sairastui alkuvuodesta akuuttiin leukemiaan.
Katso myös! Tältä näyttää MTV:n uutisstudion kulisseissa:
Puoli vuotta hoidoissa käynyt Milla avautuu asiasta nyt ensimmäistä kertaa Instagramissaan.
Elämä muuttui
Milla kertoo torstaina (27.7.) julkaisemassaan Instagram-postauksessa saaneensa helmikuussa elämää järisyttäneen diagnoosin: akuutti leukemia.
– Puoli vuotta sitten elämäni muuttui täysin - helmikuun alussa minulla todettiin akuutti leukemia. Samana päivänä kun täytin 43, asettauduin sairaalaan ja aloitettiin hoidot, hän kertoo.
Puolivuotta kestäneet hoidot ovat Millan mukaan sujuneet suunnitellusti ja hyvin,

Hoidot ovat päättyneet
Milla kertoo saaneensa hoitomatkansa aikana korvaamatonta apua ja tukea hoitajilta sekä häntä ympäröiviltä ihmisiltä.
– En ole ollut yksin. Läheiset ja mun rakas perheeni, mun kaikkeni. Te olette pitäneet mut pinnalla ja ankkuroineet mut kiinni tähän elämään ja kaikkeen tulevaan. Te olette mun merkitykseni tässä elämässä, Milla tunnustaa julkaisussaan.
Milla kertoo kokemuksen aiheuttaman pelon vahvistaneen hänen elämänpaloaan. Hänen hoitojaksonsa on tullut nyt päätökseen, ja tulevaisuuden suhteen Milla kertoo olevansa luottavaisin mielin.
– Hoidot ovat nyt takana, olen hyvin luottavainen ja mulla on mitä väkevin toivo. Suurin niistä on rakkaus.