Sometähti Mikael Renwall on ollut vuoden ilman alkoholia – kertoo kokemuksestaan

Sometähti Mikael Renwall on ollut vuoden ilman alkoholia – kertoo kokemuksestaan

Tubettaja kertoo alkoholittoman elämän olleen superkivaa.

Sosiaalisen median vaikuttaja Mikael Renwall, 27, kertoo uudesta elämäntavastaan.

Mikael Renwall paljastaa olleensa kokonaisen vuoden ilman tippaakaan alkoholia. Laskenta alkoi 6. elokuuta 2023.

– Kävin vuosi sitten yksillä kesän viimeisistä festareista, joilla nautin yhteensä kolme bisseä. Totesin siinä yösubilla frendille, että tää ilta olis sujunut aivan yhtä loistavasti ilmankin. Ne nyt toki kuuluivat illan fiilistelyyn, eikä pohja-ajatuksena ollutkaan humaltua. Meillä oli tosi hauskaa, enkä usko, että päästäisin muutenkaan suustani lausetta “olisinpa juonut enemmän.” Sen sijaan jäin miettimään, että olisinpa ollut juomatta ollenkaan – uskallan veikata, että samaa saattaa pohtia moni muukin, Mikael kirjoittaa somessa.

Päivitystä tehdessä alkoholittomia päiviä oli takana 365. Tipattoman aloitus tuli kuitenkin suunnittelemattomasti.

– Tästä sai ajatus kipinää, että voisin juoda alkoholia seuraavan kerran vasta jossakin frendin halloween-juhlissa. Sinne olisi kuitenkin vielä pari kuukautta aikaa, joten voisin keskittyä treeneihin, itseeni, sekä jos tässä nyt joitakin juhlia tulee, niin mocktailit ja vesilinja ovat aina olleet hyvä vaihtoehto.Juhlat tuli, liikuin kaikkialle autolla, joten luonnollisesti etenin vastaavat bileillat puhtaan vissyn voimin ja ajatuksella, että “tsekkailen tätä alkoholi-asiaa uusiksi sitten jouluna.” Syntyi eräänlainen jatkumo, että nyt kun on ollut jonkin aikaa ilman, niin tässä on helppo pysyä. Yhtäkkiä onkin elokuu 2024, jolloin kilahti täyteen kokonainen vuosi ilman alkoholia – ja mulla on ollut ihan super kivaa!

Opettajan sanat jäi mieleen

Mikael kertoo, että hänelle alkoholin käytön lopettaminen oli suhteellisen helppoa, koska hänellä ei aiemminkaan ole ollut ongelmia päihteiden kanssa.

– Mun opettaja kertoi aikoinaan, ettei juo ja kokee olevansa elämänhumalainen (tai syntymähumalainen, jotain sinne päin). Nuo sanat jäivät mieleen, koska oon aina kokenut pitkälti samoin: hyvät hetket, tietyn energian omaavat ihmiset ja oikein orientoituva mieli saa mut sulautumaan lähes mihin tahansa tilaan ja paikkaan – oli siellä alkoholia tai ei. Korostan kuitenkin, ettei mulla ole ollut koskaan ongelmia alkoholin kanssa, vaan päinvastoin. Mulle se “sopii”, mutta näen sen nykyään enempi ylimääräisenä asiana, kuin lisäarvona.

Uusi elämäntapa on ollut Mikaelin mieleen.

– En ajattele olevani absolutisti tai äärimmäisen tarkka sen suhteen, etten maistaisi tippaakaan – koen, että näin on jopa kivempi! Totaali kieltäytyminen saattaisi olla mulle liian obsessoivaa, muttei siinäkään ole mitään väärää – niin kuin ei alkoholissakaan, mikäli sen homman taitaa kohtuudella. Katsotaan miten pitkälle homma jatkuu, mutta toistaiseksi tää on ollut mulle se oikea elämäntapa.