Sointu Borg poisti huulitäytteensä – varoittaa nuoria

Mediapersoonan ulkonäkö muuttui.
Diili-voittajana julkisuuteen tullut mediapersoona Sointu Borg, 32, tunnetaan myös näyttävästä tyylistään.
Arkistovideolla Sointu ja Topi Borg kertovat sarjasuosituksen nuorisolle:
Sointu on avoimesti kertonut suurentaneensa rintansa silikoni-implanteilla. Eilen lauantaina (1.2.) Sointu kertoi Instagramin story-puolella käyneensä poistattamassa huulitäytteensä. Storyt katoavat 24 tuntia niiden julkaisemisen jälkeen.
Ensimmäisellä videolla mediapersoona kysyy, huomaavatko hänen seuraajansa hänen kasvoissaan muutosta.
"Sellaset viikset"
Hän antaa kuitenkin varoituksen ennen asiasta kertomista.
– Koska tää herättää niin paljon tunteita, täyteaineet ja botox.
Sointu haluaa kuitenkin ensin tehdä pari huomiota – kukaan ei tarvitse täyteaineita, ja ne eivät ole koskaan täysin riskittömiä. Hän kertoo, ettei halua tehdä kyseisiä toimenpiteitä yhteistyösopimusten kautta, sillä hänen fanikuntaansa kuuluu paljon nuoria. Lisäksi täyteaineisiin liittyy monia ongelmia, etenkin silloin, kun niitä hankitaan edullisten tarjousten perässä.
Sointu on myös itse kokenut täyteaineiden aiheuttamia ei-toivottuja seurauksia ja hän haluaa olla niistä täysin rehellinen.
– Mul oli tiiättekö vuosien saatossa kertynyt tänne huulten yläpuolelle täyteainetta, siit tuli vähän niinku sellaset viikset. Mä kävin nyt poistattamassa ne, Sointu kertoo.
"Voit vaikka sokeutua"
Podcastiakin pitävä Sointu kertoo, että huulet tulevat vielä pienenemään ja ne tulevat näyttää aiempaa erilaiselta.
Sointu muistuttaa, että etenkin nuorien täytyy katsoa todella tarkkaan minne menee jos päättää täyteaineita ottaa.
– Jos sua pistetään johonki hermoon ni sä voit vaikka sokeutua, Sointu varoittaa.
Mediapersoona kertoo, että hän on käynyt aina hyvillä tekijöillä, mutta muista syistä täyteaine oli kertynyt sinne minne se ei kuule.
Sointu kertoi tammikuussa saavansa oman tv-ohjelman.
Sointu Borg & Tyrkyt -nimeä kantava uusi kilpailureality käsittelee someammattilaisuutta. Sarja alkaa Yle Areenassa 17. helmikuuta.