Sofia Belorfin kuvanmuokkausmoka paljastui

Sofian kuvien käsittely ei mennyt nappiin.
Seurapiiritähti Sofia Belorf, 35, julkaisi tiistaina (1.7.) kyseenalaisia kuvia Instagram-tililleen.
Sofia ihastelee kuvissa yöllistä kaupunkimaisemaa Dubaissa. Kuvat ovat otettu korkealla sijaitsevalta parvekkeelta.
– Minä kuulun sinulle, Sofia kirjoittaa englanniksi kuvatekstissään.
Hän ei selvennä, kenestä kuvatekstissä on kysymys. Sofia on puhunut somessa monesti rakkaudestaan Dubaita kohtaan. Tämän lisäksi naisen tiedetään seurustelevan amerikkalaistaustaisen miljonäärimiehen kanssa. Sofia ei ole kuitenkaan näyttänyt rillimiljonääriksi kutsutun herran kasvoja somekanavillaan.
Vaikka Sofian jakamissa kuvissa korostuukin kaunis kaupunkimaisema ja kaunottaren niukka vaatetus farkkuineen ja muistine pikkutoppeineen, tarkkasilmäiset katsojat ovat huomanneet muutakin.
Sofian vyötärön ympärillä olevat parvekkeen kaiteet ja taustalla näkyvien rakennusten seinät ovat nimittäin väätyneet loivalle kaarelle. Tämä tarkoittaa usein sitä, että kuvaa on muokattu niin, että vartalo näyttäisi hoikemmalta. Ensimmäisessä kuvassa kaide on vääntynyt selvästi myös Sofian käsivarren kohdalta.
Parvekekuvien lisäksi Sofia on julkaissut somessa videon, jossa hän keikistelee yläosattomissa. Hän on peittänyt rintansa käsillään. Alavartalon peitoksi ovat valikoituneet siniset, suoralahkeiset farkut.
Sofia on merkannut videon ottajan päivityksen yhteyteen. Kyseessä on someprofiilin mukaan paikallinen valokuvaaja, joka on erikoistunut näyttävien kaunottarien filmaamiseen.
Viimeisimpien viikkojen aikana Sofia on selvästi aktivoitunut somepäivitystensä suhteen. Tällä hetkellä leidiä seuraa Instagramissa noin 90,2 tuhatta käyttäjää.