Sofia Belórf rakastui rillimiljonääriin – kohu räjähti!

Sofian tänä vuonna kohtaama kulta on upporikas jenkki.
Varakkaiden miesten kumppanina usein nähty seurapiirikaunotar ja somevaikuttaja Sofia Belórf nappasi itselleen vuonna 2024 uuden rakkaan.
Arkistovideo: Sofia Belorfin uusi rakas on yhä naimisissa.
Seiska kertoi uudesta rakkaasta 6. syyskuuta numerossa 38/2024.
Jo hyvän tovin kestänyt suhde lienee syynä siihen, että Sofiaa on nähty Suomessa hyvin harvoin. Instagram-tilinsä perusteella hän liikkuu kansainvälisissä maisemissa, ja tukikohtana näyttäisi olevan Dubai tai Marbella.

Sattumalta Sofian uusi rakas, rahoitusalan miljonääri, myöskin matkustelee jatkuvasti, hän tosin työnsä vuoksi.
Esitelty jo perheelle
Seiskan tietojen mukaan mies olisi hyvin rakastunut suomalaiskaunottareen. Hän olisi väitetysti myös esitellyt Sofian sekä lapsilleen että vanhemmilleen. Myös Sofian lähipiiristä kuuluu, että rakkauden syvyys on molemminpuolista.
Mies on saanut omaisuutensa perimällä. Nelikymppisen miehen isoisä on aikoinaan perustanut Yhdysvaltojen suurimpiin nykyisin kuuluvan optikkoketjun.
Itse hän kuitenkin omistaa pankkiiriliikkeen, joka on erikoistunut muun muassa rahoittamaan oikeudenkäyntejä.
Onnekas lemmenloma
Sofian ja miljonäärirakkaan suhteen veikataan alkaneen jo viime kesänä. Heinäkuussa he pysäköivät hetkeksi Yhdysvaltojen kupeeseen Bahaman saarivaltioon, jossa mies ei vaikuttanut hoitavan bisneksiä.
Näyttikin siltä, että pari oli siellä lemmenlomalla. Seiskan tietojen mukaan miljonääri myös nappasi Bahaman kasinolta mojovan, yli 22 000 dollarin potin vain muutaman euron alkupanoksella.
Mies pistäytyi syyskuussa myös Suomessa, mutta Sofia itse halusi olla hissukseen asiasta.
– Mieheni on yksityishenkilö, ja antaa hänen sellaisena pysyä, Seiskan hotelli Kämpistä tavoittama Sofia totesi.
Raastava eroriita
Syyskuussa Seiska paljasti, että Sofian miljonäärimies on naimisissa ja hänellä on vauvaikäinen lapsi. Samalla kävi ilmi, että miehen vaimo oli hakenut avioeroa.
Vaimo lähetti Sofialle terveisiä Seiskan välityksellä. Hän vakuutti, että mies rukoili häntä palaamaan yhteen.
– Joten onnea vain Sofia, tai kuka oletkin, ostoksilla käynnin ja matkustelun kanssa… ainakin sinne saakka, että olemme eronneet! vaimo latasi.
Miljonäärin vaimo vaati itselleen muun muassa avioliiton aikaisen elintasonsa takaamista, lähes 10 miljoonan euron merenrantahuoneistoa sekä vaimon käytössä ollutta Lamborghinia.
Mies vastasi toimittamalla oikeuteen oman avioerohakemuksensa, jossa hän vaati vaimoaan menemään töihin.
Avioeron käsittely jatkuu Yhdysvalloissa ensi keväänä.