Sofia Belórf: Karu käänne raha-asioissa
Tv:ssä luksuselämäänsä hehkuttava kaunotar on jättänyt uuden laskun maksamatta.
Sofia Belórfin ulosottosotkussa on tapahtunut uusi käänne.
Arkistovideo: Jeff-rakas hehkutti Sofiaa:
Seiska uutisoi heinäkuussa, että Sofia oli joutunut ulosottoon. Tv:stäkin tuttu kaunotar oli jättänyt maksamatta 133 euron laskun, jota Helsingin kaupunki haki häneltä ulosoton kautta.
Seiskan jatkoselvityksen mukaan Sofia on maksanut kyseisen laskun kuntoon 11. elokuuta. Hänelle on kuitenkin tullut myös uusi merkintä ulosottorekisteriin.
Tällä kertaa Sofialla on jäänyt maksamatta YEL-vakuutusmaksuja. 663 euron summaa perii vakuutusyhtiö. Merkintä on tullut vireille 16. kesäkuuta. Sofia ei ole toistaiseksi lyhentänyt tätä velkaansa lainkaan.
Seiska ei tavoittanut Sofiaa kommentoimaan ulosottosotkuaan.
Luksuselämää Dubaissa
Sofia asuu Dubaissa Arabiemiraateissa yhdessä yhdysvaltalaisen Jeff-rakkaansa kanssa. Rillimiljonäärinä tunnettu Jeff ja Sofia ovat viihtyneet yhdessä noin kahden vuoden ajan.
Pariskunnan luksusarkea on päästy seuraamaan esimerkiksi Sofia Bling Bling Dubai -tv-sarjassa.
Ohjelmassa Sofia on kertonut, ettei hän itse pese hiuksiaan, vaan hän käyttää viikossa 600 euroa kampaamokäynteihin. Sofia myös paljasti ranteessaan roikkuvan kellon arvoksi 100 00 euroa.
Sofia esittelee mielellään luksuselämäänsä myös sosiaalisessa mediassa. Hänen mukaansa Jeff-rakas hemmottelee häntä usein arvokkailla lahjoilla.
Sofia nousi aikoinaan julkisuuteen voitettuaan Miss Helsinki -kilpailun vuonna 2010. Hän on myös menestynyt bikini fitnessin parissa.
Sofia voitti bikini fitnessin Suomen mestaruuden vuonna 2015. Pian tämän jälkeen hänet kruunattiin myös lajin maailmanmestariksi sekä Suomessa vuoden fitness-urheilijaksi.
Sofia Bling Bling Dubai -sarjan on tuottanut Aller Studios, joka on samaa Aller-yhtiötä kuin Seiska.