SK: Nyt puhuu Pyhimys – myöntää viestittelyn alaikäiselle fanille
Pyhimys on vihdoin astunut esiin laajassa Suomen Kuvalehden jutussa ja kertoo muun muassa, ettei ”tarkkaan tiedä, mikä se paha teko on”.
Pyhimys eli Mikko Kuoppala on ollut ainakin viimeiset 10 vuotta yksi Suomen tunnetuimmista räppäreistä.
Video: Pyhimys rikkoi hiljaisuuden
Viime kuukaudet 44-vuotias Pyhimys on kuitenkin ollut täysin radiohiljaisuudessa.
Syynä on Helsingin Sanomien heinäkuussa julkaisema pitkä artikkeli, jossa kerrottiin tunnetun muusikon viestittelystä 12-vuotiaan faninsa kanssa.
Saana Airtola kertoi HS:lle, kuinka kaikki alkoi hänen fanikirjeestään ja kuinka viestittely hänen ja aikuisen miehen välillä kesti vuosikausia.
Pyhimystä ei ole syytetty aiheen tiimoilta rikoksesta, mutta moraalisesti asia on herättänyt keskustelua.
Nimeä ei mainittu
Viihdesivusto Uuno kertoi alusta alkaen, että kyseinen muusikko oli Pyhimys.
Muut mediat eivät maininneet Pyhimyksen nimeä, mutta kirjoittivat isoin otsikoin Pyhimyksen perutusta festarikeikasta, sairauslomasta sekä jättäytymisestä pois Teflon Brothersista.
Nyt Pyhimys on astunut esiin laajassa Suomen Kuvalehden jutussa ja kertoo muun muassa, ettei ”tarkkaan tiedä, mikä se paha teko on”.
– En sano, etten olis tehnyt virheitä. Mutta kun jotkut syyttää pedofiiliksi tai groomaajaksi… Eikö se vaatis, että mulla olis ollut jokin päämäärä siinä. Että olisin tavoitellut jotain, Pyhimys kertoo SK:lle.
Myöntää virheen
Samaisessa jutussa hän myös toteaa, ettei ymmärtänyt valta-asemaansa, kun Saana oli nuori.
Samalla hän antaa risuja HS:n kesäiselle jutulle. Hänen mukaansa lehden Saanan lähettämästä viestinvaihdosta valitsema sisältö ei ollut valheellista, mutta se oli ”tarkkaan valikoitua”.
Pyhimyksen mukaan viestittely muuttui Saanan ehdotuksesta ”fantasiakirjeenvaihdoksi”, kun tämä oli 18-vuotias.
Paljastavia kuvia lähetettiin puolin ja toisin. Pyhimys myöntää tehneensä tässä virheen ja kertoo, että kuvien lähettämisestä olisi pitänyt luopua.
Avioero ja syytteet
Pyhimyksellä on takanaan myös suhteellisen tuore avioero.
HS kertoi elokuussa, että Pyhimystä vastaan on nostettu syytteet kolmesta rikoksesta.
Häntä syytetään Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet viime vuoden aikana Espoossa.