Sirpa Selänteeltä surullinen tilitys

Sirpa Selänteeltä surullinen tilitys

Sirpa kertoo tulevansa ikävöimään tytärtään.

Jääkiekkolegenda Teemu Selänne ja Sirpa Selänne ovat olleet naimisissa pian jo 29 vuotta, ja perheeseen on syntynyt kaikkiaan neljä lastakin.

Arkistovideo: Selänteiden taloprojektin käänne

Vanhin poika Eemil lähestyy lähivuosina jo kolmenkympin rajapyykkiä, ja 27-vuotias Eetu ja 24-vuotias Leevi ovat hekin löytäneet tiensä maailmalle jääkiekon parissa.

Tiiviimmin vanhempien arjessa näkyy vielä 17-vuotias Veera, joka hänkin on uurtanut uraa tennispelaajana. 

Torstain (6.2.) ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa Sirpa julkaisi Instagramiin kauniin kuvan nuorimmaisestaan. Julkaisun yhteydessä hän kertoo, että Veera on lähdössä pois kotoa.

 Mun pikkulintu lentää taas maailmalle omien haaveiden perään... ihanaa, että hän on niin rohkea, mutta tulee taas kamala ikävä, Sirpa kirjoittaa kuvan ohessa.

Sirpa ei kerro, mihin Veera on suuntaamassa, eikä asiasta pihahda sen suuremmin Veerakaan omalla Instagram-tilillään.

Niin ikään reissun kesto jää toistaiseksi mysteeriksi.

Lähti ennenkin

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun unelmat vievät Veeran reissun päälle. Viime vuoden lokakuussa Sirpa oli saman surun edessä, kun hän kertoi Veeran lähteneen joka parin kuukauden mittaiselle reissulle.

Marraskuussa kävi ilmi, että Veeran reissu oli tennisteemainen, kun hän julkaisi Instagram-tarinan tennis-kentältä. Yhä hänen tilinsä kohokohdissa näkyvillä olevaan kuvaan hän oli lisännyt Marokon lipun.

Marraskuussa Marokossa käytiin J30 Meknes -turnaus, jossa Veera otteli menestyksekkäästi.

Kaverit tukena

Monet Sirpan Instagram-seuraajista ja ystävistä ovat kommentoineet äidin haikeaa ilmoitusta.

Eräs kommentoija toivottaa Veeralle suuresti onnea, ja on lisännyt kommenttiinsa tennispallon ja Saksan lipun vihjaten mahdollisesti Veeran määränpäästä.

Monet muutkin ovat jättäneet Veeralle onnentoivotukset Sirpan julkaisun välityksellä.