Sirpa onnitteli Teemua – tältä näyttää Teemun harvoin nähty kaksoisveli

Sirpa onnitteli Teemua – tältä näyttää Teemun harvoin nähty kaksoisveli

Synttärikakun ääressä on Teemun lisäksi kuvattu myös velipoika Paavo.

55-vuotissyntymäpäiviään torstaina (3.7.) viettänyt Teemu Selänne sai Instagramissa kauniit onnittelut vaimoltaan Sirpalta.

Arkistovideolla Teemu ja Sauli Niinistö pelaavat tennistä

Samalla Sirpa tuli onnitelleeksi toistakin miestä, jota kuitenkin yleensä sangen harvoin nähdään julkisuudessa.

Instagramissa julkaisemansa kuvan tekstin Sirpa onkin kohdistanut molemmille.

 Hyvää syntymäpäivää 55 vuotiaille rakkaille kaksosille Teemulle ja Paavolle.

Kuvassa Teemu ja hänen kaskoisveljensä Paavo istuvat kumpikin oman täyskokoisen täytetekakkunsa ääressä. Kakuissa on kermavaahdon lisäksi koristeina mansikoita ja mustikoita.

Veljekset on helppo erottaa toisistaan. Teemu on aivan muina teemuina, ja kaksoisveli Paavo on kasvattanut parran ja käyttää silmälaseja. Sekä hymy että kulmat ovat kummallakin miehellä myös omanlaisensa.


Julkisuudessa Teemu on puhunut Paavosta pikkuveljenään, mutta sävy on ollut leikillinen, joten siitä yksin ei kannata ehdottomasti poikien syntymäjärjestystä päätellä. Heillä on myös isoveli Panu.

Teemua ja Paavoa tänään onnitellut Sirpa puolestaan on ollut naimisissa Teemunsa kanssa 29 vuotta, joten sekä Teemun että Paavon piirteet ja mielenliikkeet ovat onnittelukuvan julkaisseelle Sirpalle kyllä tutut.