Shokkiero! TIS-Krete jätettiin tekstarilla, Nico jäi Jenkkeihin

Shokkiero! TIS-Krete jätettiin tekstarilla, Nico jäi Jenkkeihin

Love Islandissa ja Tempation Island Suomessa nähty Krete kertoo Seiskalle yllättävästä parisuhteensa päättymisestä ja eron yksityiskohdista.

Love Island ja Temptation Island -ohjelmista tutut Krete ja Nico ovat eronneet.

Nicon Snapchat-tarinaan julkaisema kuva tuntemattoman naishenkilön kanssa herätti nettipalstoilla erohuhut.

Krete vahvistaa asian Seiskalle. Pariskunta erosi toukokuun puolivälissä.

Nico on ollut jo yli kuukauden päivät matkoilla Yhdysvalloissa.

Krete sanoo, että hänet jätettiin tekstiviestillä ja Nico jäi Jenkkeihin.

- Tää kaikki tuli aivan puskista. Ja toivon Nicolle kaikkea hyvää. En uskonut, että meidän tarina päättyy näin, Krete viestittää Seiskalle.

Hän on erosta aivan rikki ja sanoo kaiken suhteessa olleen hyvin ennen Nicon lähtöä matkoilla ja vielä senkin jälkeen. Nicon oli Kreten mukaan määrä tulla takaisin viime viikonloppuna, mutta näin ei käynyt.

Nicon ja Kreten suhde syttyi Love Islandin kolmannella tuotantokaudella, jossa he sijoittuivat toiseksi. Ohjelma kuvattiin vuonna 2021. Sen jälkeen pariskunta nähtiin Temppareiden viime vuonna näytetyllä 12. kaudella.

Nicon ja Kreten suhde tuli päätökseen vajaan kolmen vuoden jälkeen.
Nicon ja Kreten suhde tuli päätökseen vajaan kolmen vuoden jälkeen.