Sergey Hilmanilta suorat sanat ulkonäkövaatimuksista – "Uskon, että minä riitän"

Sergey kertoo tiettyjen ruumiinosien merkityksestä.
Sergey Hilman pistäytyi Seiskan kesäisissä muotikuvauksissa. Samalla ruodittiin ulkonäköä, muotia ja pukeutumista.
Video: Sergey pohtii tyyliään – "En ole yhden tempun poni"
Sergey kertoo olleensa vielä muutama vuosi sitten rahaton opiskelija, jolla oli syömishäiriötausta. Sergey myöntää, että oma kehokuva on edelleen prosessi.
– Kärsin pahasta syömishäiriöstä aikanaan, mutta nyt alan jo uskoa, että minä riitän, Sergey myöntää.

Sergey vaikuttaa kuvissaan hoikistuvan kaiken aikaa, mutta hän itse vakuuttaa, ettei lukeudu äärimmäisen laihuuden ihannoijiin.
– Ei missään tapauksessa! Tissit ja perse on kovaa valuuttaa homomaailmassa, ei niistä voi luopua, Sergey sanoo muitta mutkitta.

Huolehdin äidistäni
Sergey on puhunut podcasteissaan sensuroimatta elämästään. Tällä hetkellä hän ei välittäisi antaa yhtään haastattelua ulkonäköoperaatioistaan tai sinkkuelämästään, vaikka niitä usein kysytäänkin.
– Oisi ihanaa kääntää uusi lehti ja puhua vaikka brändin rakentamisesta ja matkailusta, Sergey listaa toiveitaan tulevalle.

Matkustelu onkin miehen intohimo jo lapsuudesta. Reissuja on tullut tehtyä laidasta laitaan, eikä kaikki suinkaan ole pelkkää hienostelua.
– Äidistä huolehtiminen on tosi tärkeää ja hänen kanssaan matkoilla mennään vain muutamalla vaatekappaleella. Kun pääsin näyttäytymisestä kuuluun Italian Positanoon ja Caprille, halusin ottaa ilman muuta myös kuvia viimeisen päälle tyylikkäänä.