Seiska selvitti: Tältä näyttävät Anni Ihamäen firman raha-asiat – erikoiset järjestelyt paljastuivat

Annin bisneksen taustalla vaikuttaa myös hänen ex-miehensä, vaikka erosta on jo vuosia aikaa.
Anni Ihamäki nousi kansakunnan rakastamaksi radiopersoonaksi Suomipopilla Aamulypsy-radioohjelman alkuperäisjäsenenä. Tuolloin hänet tunnettiin nimellä Anni Henttu, sittemmin Hautala.
Annin nimi vaihtui, kun hän tapasi työpaikallaan eli Aamulypsyn lähetyksessä Hovimuusikko-Ilkan eli Ilkka Ihamäen. Pariskunta on ollut naimisissa vuodesta 2022.
Vuosien varrella Annin matka on jatkunut radioaalloilta tv-juontajaksi, ja onpa hän myös alkanut tehdä podcasteja entisen juontoparinsa Jaajo Linnonmaan kanssa. Tv:ssä Anni on nähty muun muassa Big Brotherin ja Huvila & Huussi -ohjelman juontaja.
Anni on ollut läpi uransa erittäin suosittu ilopilleri, eikä ihme, että hän on perustanut menestyksensä ympärille bisneksen. Firman nimi on Meibijees Oy, joka mukailee juontajan toistelemaa sanaparia.
Yritys on perustettu vuonna 2015, ja se on ollut erittäin kannattava.

Alkoi maksaa palkkaa
Vuonna 2023 Meibijees keräsi liikevaihtoa 397 000 euroa, josta jäi viivan alle 94 000 euroa voittoa. Vuotta aiemmin liikevaihto oli 45 000 euroa pienempi, mutta voittoa tuli peräti 266 000 euroa.
Merkittävin ero liikevaihtojen välillä on se, että Anni on alkanut nostaa yrityksestään palkkaa, mikä sopii ajallisesti Aamulypsy-uran lopettamiseen. Putiikalla oli viime vuonna henkilöstökuluja 160 000 euron edestä.
Messevien voittojen jälkeen Meibijees pitää sisällä 572 000 euron edestä voitonjakokelpoisia varoja.
Sillä on sijoituksia 208 000 euron edestä. Lisäksi se on hankkinut vuonna 2023 maa- ja vesialueita 65 000 euron arvosta. Firmalle on hankittu myös 18 000 eurolla koneita ja kalustoa.
Yhtiöllä ei ole merkittävästi velkoja ja pankkitilillä on 81 000 euron käteiskassa.
Rahatarpeita ja ex-mies
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Anni on ollut rahatarpeita.
Yhtiöstä on nostettu tilikauden päätteeksi 150 000 euron osingot, jotka ylittävät reippaasti listaamattomille yrityksille tarkoitetun veroedun. Jos yrityksen nettovarallisuudesta nostetaan enintään kahdeksan prosentin arvoiset osingot, 75 prosenttia osingoista on verovapaita.
Lisäksi yhtiö on antanut toimitusjohtajalleen eli Annille 125 000 euron lainan, joka on koroton ja vakuudeton. Tilinpäätöksen mukaan lainassa on viideon vuoden takaisinmaksuaika.
Erikoisista peliliikkeistä huolimatta yhtiö on vakaavarainen, joten niistä ei kannata tehdä dramaattisia johtopäätöksiä.
Yhtiön tiedoista paljastuu, että yhtiön taustalla vaikuttaa edelleen hänen ex-miehensä, koomikko Niko Kivelä. Hän on Meibijees Oy:n hallituksen varajäsen. Pariskunta erosi vuonna 2019.
