Seiska selvitti Suvi Teräsniskan rahatilanteen – yllättävä paljastus!

Laululintu sai viime vuonna iloisia uutisia verottajalta.
Iskelmätaivaan kiintotähti Suvi Teräsniska jaksaa heilua.
Arkistovideo: Suvin tärpit kirpparille
Oulussa asuvalla laulajalla on jälleen käynnissä peräti 30 keikan kesäkiertue. Ahkera laululintu ei töitä pelkää, sillä keväällä hän puolestaan veti yli 20 keikan konserttisaliturneen.
Ei siis ihme, että työteliäällä naisella on myös oma yritys, joka kantaa nimeä Pohjan Polaria Productions Oy. Putiikki on ollut olemassa vuodesta 2014.
Palkkakulut kasvoivat
Suvin yrityksen liikevaihto on vakioitunut viime vuosina noin puolen miljoonan euron tasolle. Vuonna 2024 myyntiä oli kunnioitettvat 527 000 euroa, josta jäi voittoa 53 000 euroa.
Merkittävin muutos edellisvuoteen on tuloskunnossa, sillä vuonna 2023 viivan alle jäi 112 000 euron potti. Merkittävin ero edellisvuoteen on kulupuolella 155 000 euroon kasvaneet palkkamenot.

Yli 40 000 euron potti
Toisin kuin monet muut artistien yritykset, Suvin firma maksaa reilusti palkkaa eikä yhtiölle ole siksi kertynyt miljoonaomaisuutta.
Varoja kyllä on oikein mukavasti, tällä hetkellä noin 545 000 euron arvosta. Oma pääoma on kuitenkin sijoitettu tai saatavia vasta odotellaan firman pankkitilille.
Pahan päivän varalle firmalla on kuitenki 47 000 euron käteiskassa.
Sen lisäksi firma on saanut verottajalta iloisia uutisia: yrityksen maksamia veroja on oikaistu yhteensä yli 40 000 euron edestä edellisiltä tilikausilta.
Sen turvin firmasta nostettiin 43 000 euron osingot, joka on oiva palkinto yrittäjän kovasta työstä.