Seiska selvitti Mikko Kuustosen ja Hanna Brotheruksen raha-asiat – näin he ovat pärjänneet eron jälkeen

Varsinkin Mikko Kuustosen firman asiat ovat mielenkiintoisella tolalla.
Muusikko-mediapersoona Mikko Kuustonen ja koreografi-kirjailija Hanna Brotherus tuomittiin lopulliseen avioeroon kesäkuussa 2024 puolen vuoden harkinta-ajan jälkeen.
Seiska selvitti tällä viikolla, mitä tapahtui ex-pariskunnan mökkiunelmalle, joka oli väännön kohteena avioehtokuvioissa.
Entinen aviopari on jatkanut elämäänsä eron jälkeen, mutta heillä ei ole tiettävästi uusia kumppaneita.
Mikolta uutta musiikkia?
Työelämässäkin näyttää sujuvan rauhalliseen malliin, mutta ex-parin tilanteissa on selvä ero.
Tanssitöiden lisäksi Hanna on kunnostautunut viime vuosina kirjailijana. Häneltä ilmestyi viime vuonna teos Äitini, tyttäreni, jossa hän käy nimensä mukaisesti keskusteluja äitien ja tyttärien kanssa.
Mikko puolestaan on viihdemaailman moniottelija, joka on keikkailun lisäksi elättänyt itsensä vuosia muun muassa tv-esiintyjänä ja luennoitsijana. Hiljattain Mikko myös vihjasi, että uusi vuosi pitäisi sisällään myös uutta musiikkia.
Hanna ei nosta palkkaa
Sekä Hanna että Mikko ovat keskittäneet bisneksensä omien yritystensä alle.
Hannan yhtiö on nimetty simppelisti Hanna Brotherus Company Oy:ksi. Sen liikevaihto oli vuonna 2023 yhteensä 83 000 euroa. Liikevaihto tippui edellisestä vuodesta liki 19 000 euroa.
Yhtiöllä ei ollut palkkakuluja, vaan firma on kirjannut tilinpäätökseensä ainoastaan eläkemaksuja. Voittoa firma teki puolestaan 36 000 euroa, joka oli 11 000 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna.
Taseesta selviää, että yhtiöllä on takana useampia voitollisia vuosia. Sillä on 133 000 euron arvosta voitonjakokelpoisia varoja.
Rahat makaavat pankkitilillä, eikä sillä ole lainkaan sijoituksia.

Hurja potti paljastui
Ex-parin vertailussa Mikko on huomattavasti menestyneempi yrittäjä.
Hän on suurin omistaja Medicine Man Oy:ssä, jonka tuorein tilikausi on ajalta 1.9.2023-31.8.2024. Firman nimi tarkoittaa englanniksi poppamiestä.
Tuoreimmalla tilikaudella firma ylsi 297 000 euron liikevaihtoon, joka vastaa yhtiön aiempien vuosien avainlukuja. Voittoa syntyi puolestaan 85 000 euroa, joka on 14 000 euroa vähemmän kuin edellisellä tilikaudella.
Mikon putiikilla oli henkilöstökuluja 38 000 euron edestä, mutta suurin yksittäinen kuluerä olivat liiketoiminnan muut kulut.
Taseesta selviää, että yrityksensä kautta Mikko on todella varakas taiteilija. Yhtiöllä on voitonjakokelpoisia varoja peräti 954 000 euroa.
Sillä ei ole merkittäviä velkoja. Sijoituksia on sentään peräti 437 000 euron edestä ja rahoitusarvopapereita 379 000 euron arvosta. Lisäksi firmalla on 128 000 euron käteiskassa.
Tilikauden päätteeksi firma maksoi 76 300 euroa osinkoja. Mikko omistaa firmastaan 84 prosenttia.