Seiska selvitti: Diandran rahatilanne hirvittää

Seiska selvitti: Diandran rahatilanne hirvittää

Television suosituin laulaja on keikkailee valtavasti, vaikka hänellä ei juuri ole omia hittejä.

Hyvinkääläislähtöinen Diandra on suomalaisten suosikkilaulajia.

Video: Diandra on viihtynyt rakkaansa kanssa vuosia:

Taitavan laululinnun suosio ei ole rakentunut niinkään omien hittien varaan.

Hän on julkaissut edellisen albuminsa vuonna 2024, ja sen sisältö perustui ikivihreisiin rakkauslauluihin.

Edellinen omista kappaleista koottu albumi on vuodelta 2014.

Diandra elättää itsensä muun muassa esiintymällä Elämäni biisi -ohjelmassa.
Diandra elättää itsensä muun muassa esiintymällä Elämäni biisi -ohjelmassa.

Sen sijaan Diandra on löytänyt elinkeinon järjestämälä teemakonsertteja muiden kappaleista.

Esimerkiksi ensi syksynä hän kiertää Suomea Hymni rakkaudelle -kokonaisuudella, joka perustuu niin ikään eri vuosikymmenien lemmenlurituksille.

Toinen vahva kivijalka Diandran tekemisessä on ollut televisio. Vuonna 2012 Idolsin voittanut laulaja tunnetaan nykyään parhaiten Elämäni biisi -ohjelman tulkitsijana.

Nykypäivänä tällainen puhtaan tulkitsijan rooli on poikkeuksellinen suomalaisessa musiikkibisneksessä.

Lauloi itsensä miljonääriksi

Mutta bisnes totisesti pyörii. Diandralla on nimeään kantava yritys, joka on perustettu vuonna 2012.

Viime vuonna Diandra Productions Oy pyöritti hirvittävää, yli 1,2 miljoonan euron liikevaihtoa. Se on kova lukema, vaikka Diandra tunnetaankin suurista keikkamääristään.

Diandra takoo hurjaa tiliä!
Diandra takoo hurjaa tiliä!

Vuodesta jäi viivan alle 487 000 euroa, vaikka yhtiöllä oli henkilöstökulujakin 379 000 euron edestä.

Tällä hetkellä yhtiöllä on voitonjakokelpoisia varoja reilut 1,1 miljoonaa euroa. Rahoja ja pankkisaamisia Diandra Productionsilla on taas karvaa vaille 1,3 miljoonaa euroa.

Velkaa yhtiöllä on 156 000 euroa, mutta se ei miljonääriksi itsensä laulanutta tähteä varmasti järisytä.

Tuttu verokikka

Tilinpäätöksen perusteella Diandra ei näytä perustavan sijoittamisesta, vaan firman varat makaavat tukevasti pankkitilillä.

Diandra myös nostaa firmansa varoja maltillisesti. Korkeiden palkkakustannusten lisäksi osinkoa maksetaan säntillisesti noin kahdeksan prosenttia putiikin nettovarallisuudesta.

Se tarkoittaa listaamattomien yritysten kohdalla sitä, että 75 prosenttia osingoista on verovapaita.

Ennätysvuoden päätteeksi Diandra kotiutti firmasta 91 000 euron osingot.

Avautui rahasta

Diandran brändi on kirkas. Hän on välttynyt uransa varrella suuremmilta kohuilta, ja hänen julkisuuskuvansa on pysynyt positiivisena.

Viime kesänä tehdyn haastattelun perusteella myös selvisi, että Diandralla on selvä logiikka artistina.

Seiska selvitti: Diandran rahatilanne hirvittää

Hän myönsi Katsolle, että Elämäni biisi ei ole hänelle rahasampo, mutta sen merkitys on varsinaista palkkiota suurempi.

Jos olisin lauantait keikalla, niin totta kai saisin paremmin rahaa kuin tästä. Telkkuohjelmista ei koskaan makseta sillä tavalla. Ilo ja näkyvyys, se palkitsee, Diandra toteaa ja jatkaa:

Tästä saa ihan ok. Vaikka tästä saisi vähemmänkin, niin kyllä olisin silti mukana, tätä on niin kiva tehdä. Nykyisin, kun töitä on tehnyt niin monta vuotta, ei sitä aina ajattele vain rahana, Diandra totesi Katsolle.

Viihtyy mystisen komistuksen kanssa

Chileläistä verta kantava Diandra ei ole julkisuudessa juuri parisuhde-elämästään pulissut.

Viime keväänä Seiska kuitenkin kertoi, että Diandra viihtyy mystisen komistuksen kanssa.

Selvityksessä paljastui, että suhde on jatkunut jo vuosia. Mies on pitkänhuiskea komistus.

He eivät ole poseeranneet yhdessä punaisilla matoilla tai Diandran somessa.