Seiska pöyhi Jenni Vartiaisen bisnekset: järkyttävä mälli rahaa!

Seiska pöyhi Jenni Vartiaisen bisnekset: järkyttävä mälli rahaa!

Popparin paluu huipulle on ollut haastavaa, koska uudet biisit eivät ole kiinnostaneet yleisöä.

Jenni Vartiainen on kiistatta 2000-luvun menestyneimpiä suomalaisartisteja, mutta popkuningattaren paluu huipulle on ollut ohdakkeinen.

Arkistovideo: Jenni esiintyy Hjallis Harkimon juhlissa

Jenniltä ilmestyi perjantaina uusi albumi Origo, mutta sitä edeltäneet sinkut on otettu vaisusti vastaan.

Tuoreinta Valitsen sut uudestaan -single yrittää toistaa popparin hittikaavaa tekijöitä myöten. Ex-mies Jukka Immosen tuotannosta huolimatta rakkauslaulua on kuunneltu Spotifyssa vain 764 000 kertaa.

Vaikka uusi musiikki on jäänyt vähemmälle huomiolle, Jenni on edelleen erittäin suosittu esiintyjä.

Matalat palkat

Siitä kertovat myös Jenique Oy:n tuoreet talousluvut.

Firma ylsi huikeaan 703 000 euron liikevaihtoon, josta jäi voittoa 349 000 euroa.

Firman kulurakenne on kevyt. Esimerkiksi palkkoja firma maksaa ainoastaan 42 000 euron edestä.

Jennin putiikki on vakaavarainen. Sillä on omaa pääomaa liki 1,7 miljoonaa euroa eikä juurikaan velkaa.

Rahoista suurin osa on pantu poikimaan erinäisinä sijoituksina, mutta pahan päivän varalle on myös 184 000 euron käteiskassa.

Jenni markkinoi uutta levyään hiljattain Emma-gaalassa.
Jenni markkinoi uutta levyään hiljattain Emma-gaalassa.

Raha virtaa!

Jenni on nostanut firmastaan viime vuosina reippaasti osinkoja. Tilinpäätöksessä kerrotaan, että osinkoja on jaettu sitten viime tilikauden 280 000 euroa.

Lisäksi tilikauden päätteeksi hallitus esitti Jennille peräti 134 000 euron osinkoja.

Rahavirroista päätellen vaikuttaa siis siltä, että Jennin musiikille on edelleen runsaasti kysyntää.