Seiska penkoi Jare Tiihosen raha-asiat – hurja käänne tilanteeseen!

Cheekin salainen rahasovinto näkyy ex-räppärin firman papareissa.
Räppieläkeläinen Jare Tiihonen eli Cheek on pitänyt lupauksensa. Hän lopetti uransa kuusi vuotta sitten loppuumyytyyn Lahden mäkimontun konserttiin, eikä ole tehnyt paluuta keikkalavoille, vaikka luvassa olisi miljoonien potti.
Arkistovideo: Jare Tiihonen käänsi katseita Aston Martinillaan
Vaikka ura on paketissa, se ei ole estännyt Jarea tienaamasta. Hän on keskittänyt bisneksensä Liiga Music Oy:n alle.
Sen kautta ex-räppäri harjoittaa sijoitustoimintaa ja kerää levytyksistään saamansa rojaltit, joita maksetaan edelleen roimasti esimerkiksi Spotify-soitoista. Lisäksi Liiga Music on edelleen perinteinen levy-yhtiö, joka julkaisee muiden artistien musiikkia.
Tappiot hätkähdyttivät
Viime vuonna Jare hätkähdytti bisnesmaailmaa, kun hänen yhtiönsä tulos painui ensimmäistä kertaa roimasti tappiolle. Firma oli pakkasella 157 000 euroa tilikaudella 2022.
Nyt tilanne on muuttunut, ja Liiga Music on palannut voittojen tielle. Vuonna 2023 yhtiön liikevaihto oli 416 000 euroa, josta jäi viivan alle 256 000 euron plusmerkkinen tulos.
Jare ei nosta yhtiöstään lainkaan palkkaa, sillä yrityksellä on ainoastaan eläkekuluja. Muutenkin firman kulurakenne on kevyt. Ainoa merkittävä erä ovat liiketoiminnnan muut kulut, joita on 238 000 euron edestä.

Merkittäviä muutoksia
Liiga Music on perustettu vuona 2011, ja se on ehtinyt toimintansa aikana kerätä merkittävän varallisuuden. Yhtiöllä on voitonjakokelpoisia varoja yhteensä liki 4,7 miljoonan euron edestä.
Yhtiöllä on sijoituksia 3,2 miljoonan euron edestä, ja pankkitilillä on 331 000 euron käteiskassa. Velkoja Jaren putiikilla on 821 000 euron edestä.
Tilinpäätöksen liitteistä selviää, että yhtiössä on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Jaren toisen yhtiön Liiga Investments Oy:n toiminta on lakannut, ja se sulautettiin tilikauden aikana Liiga Musiciin. Ratkaisusta on tuloutunut yhtiölle fuusiovoittoja.
Tuloja ullakkoprojektista
Lisäksi tilinpäätöksessä kerrotaan, että se on saanut vahingonkorvausmaksuja, jotka todennäköisesti liittyvät surullisen kuuluisaan ja käräjöityyn ullakkoprojektiin. Vahingonkorvausmaksut edustavat 27 prosenttia liikevaihdosta eli noin 112 000 euroa.
Tilikauden päätteeksi Jare nosti yhtiöstä jälleen kerran 150 000 euron osingot. Se on yläraja sille, kuinka paljon osinkoja voi nostaa listaamattomille yhtiölle tarkoitetulla merkittävällä veroedulla.