Seiska 30 vuotta sitten: Kolmekymppinen Arja Koriseva hehkutti raskautta

Laulajan parisuhde on kestänyt jo yli 30 vuotta.
Laulaja Arja Koriseva oli kovassa kiireessä jo 30 vuotta sitten. Miljoonayleisön Näytönpaikka-ohjelman juontajana saanut vuoden 1989 tangokuningatar oli lisäksi raskaana ja lapsen isä oli kaksi vuotta aiemmin julkisuuteen esitelty avopuoliso Juha-Pekka Karmala.
Edessä oli yön yli keikkojen määrätietoinen vähentäminen minimiin, mutta projektia Arja ei epäillyt hetkeäkään. Lisäksi ikääntyminen mietitytti.
– Täytän keväällä 30. Miksi ihmeessä olisin vetkutellut vauvanteon kanssa enää pidempään? Laulajan työ on vain työtä ja ehdin tehdä sitä vauvan syntymänkin jälkeen. Kyllä oma lapsi on uraa tärkeämpi, Arja sanoi tuolloin ja toden totta, keikkaa niin televisiossa kuin laulajana on riittänyt.

Arjan ja Juha-Pekan perheeseen tuli lopulta kolme lasta ja hääkellot soivat parille heinäkuussa 1996.
Vuonna 2024 Arja vietti tangokruunun 35-vuotisjuhlaa ja näkyi poikkeuksellisen paljon mediassa. Tv-kisoissa hän sijoittui TTK:n neljännelle sijalle, Masked Singer -sarjassa toiseksi ja Myyrä-kilpailussa kuudenneksi.
Talous kantaa
Arjan tiukka työtahti artistiesiintymisestä musikaaleihin ja televisioon on pitänyt uran taloudellisesti kunnossa. Viime marraskuussa Seiska tarkasteli Arjan bisneksiä ja hyvältä näytti.
Laulaja on pyörittänyt nimeään kantavaa yhtiötä vuodesta 2005. Mielenkiintoista firmassa oli se, että yhtiö on vahvalla kasvu-uralla. Vuonna 2023 Arjan putiikki ampaisi peräti 330 000 euron liikevaihtoon, josta jäi alle mukavat 76 000 euroa.

Yhtiö on ollut myös reilu palkanmaksaja, sillä sen henkilöstökulut ovat 96 000 euroa, ja lisäksi se on ostanut ulkopuolisia palveluita 89 000 eurolla.
Marraskuun selvityksessä ilmeni myös, että Arjan yrityksellä on voitonjakokelpoisia varoja peräti puolen miljoonan euron edestä. Rahoja on sijoituksissa ja kiinteistöissä, mutta myös pahan päivän varalle on 98 000 euron käteiskassa.
Tytär kohun keskellä
Henkilökohtaisilta skandaaleilta Arja on pääosin välttynyt. Puheenaiheena ja otsikoissa olivat takavuosina välit omaan, niinikään julkisuudesta tuttuun Piia-siskoon. Sisarukset kiirehtivät kehumaan välejään negatiivisen julkisuuden alettua.

Ikävämpi ja edelleen keskeneräinen asia on niinikään julkisuudessa viihtyneen Karla-tyttären tilanne. Äitinsä kanssa haastatteluissa ja politiikassa mukana ollut Karla on kertonut viihtyneensä myös armeijan harmaissa.
Nyt Karlaa syytetään kuitenkin esimiesaseman väärinkäyttämisestä Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Sotilasrikossyytteen käsittelyn oli määrä olla lokakuussa, mutta sairastapauksesta johtuen käsittely siirtyy maaliskuulle. Karla ei ole halunnut kommentoida kyseistä asiaa julkisuudessa.