Sauli Koskinen: Jättiyllätys

Sauli Koskinen ohjelman lehdistötilaisuudessa pihalla syyskuussa 2025.

Sauli Koskinen kertoi jymyuutisen tulevasta kirjasta.

Sauli Koskinen, 41, jakoi Instagramissa sunnuntai-iltana (1.11.) uutisen: miehestä ilmestyy oma elämäkerta.

Video: Sauli Koskinen muistelee Big Brother -aikojaan

Kuvissa Saulin kirjaprojekti näyttää olevan jo pitkällä: Instagram-karusellissa nähdään kurkistus kirjan kansi- ja promokuvauksiin sekä teoksen esittelyteksti. 

Kuvatekstissä kerrotaan, että kirjaa on työstetty yli vuoden ajan Helsingissä, Hyvinkäällä ja Hollywoodissa.

Sauli Koskinen – Hyvinkää, Helsinki, Hollywood -teos julkaistaan huhtikuun lopulla 2027. 

Sauli Koskinen lehdistötilaisuudessa huhtikuussa 2025.
Saulin elämästä julkaistaan kirja, jossa luvataan paljastuksia BB-voitosta, Hollywood-vuosista ja kipeästä elämänvaiheesta.

Avoin tilitys

Teoksen esittelyteksti lupaa paljon; ilmeisesti juuri ennen Big Brother -taloon astumista Sauli oli käynyt läpi jotain, mistä hän ei ole aiemmin kertonut. 

Myös vuodet Hollywoodissa Adam Lambertin kumppanina kiinnostavat.

– Maailman kuuluisimmilla kukkuloilla Sauli alkoi ensimmäistä kertaa puntaroida, kuka hän todella on. Samalla vanhat arvet nousivat uudestaan pintaan.  

– Sauli Koskisen elämäntarina on kertomus omana itsenään riittämisestä ja sen suurenmoisista seurauksista, Instagramin kuvatekstissä tiivistetään kirjan ydin.

Kommenttikentässä oli useita kommentteja – muun muassa Saimi Hoyer, Rita Niemi-Manninen ja Seksikäs-Suklaa kommentoivat sydämin.

– Niiin ylpeä susta Sauli, Sergey Hilman kirjoitti sydänemojien kanssa.

Mikäli upotus ei toimi, voit katsoa julkaisun täältä.

Uusi kirja, uudet paljastukset

Sauli on viihtynyt otsikoissa viime aikoina muutenkin. 

Hän luotsaa Sergeyn kanssa The Real Guys -podcastia, jossa kaksikko on puhunut estoitta elämän kuumista käänteistäkin.

Kesällä Seiskan tarkkasilmäinen lukija bongasi Saulin juhlimasta Pride-viikolla hyväntuulisena, ja Prahan-reissun jälkeen mies kertoi podcastissa lomaromanssin tuulahduksista. 

Tulevan kirjan nimi muistuttaa matkasta, joka vei Hyvinkään kasvatin Helsingin kautta Adam Lambertin rinnalle. Sauli seurusteli poptähden kanssa vuosina 2010–2013.

Koko kansalle Sauli tuli alun perin tunnetuksi vuonna 2007, kun hän voitti Big Brotherin.