Satu Silvolta uusi aluevaltaus – menisitkö hänen hoidettavakseen?

Näyttelijälegenda Satu Silvo, 60, on julkaissut Instagram-tilillään päivityksen, jossa tämä kertoo uudesta aluevaltauksestaan.
Satu Silvo auto-onnettomuudessa! "Sateenvarjo esti luiden murskautumisen"
Hän nimittäin alkaa tarjoamaan ensi kuussa maljahoitoja asiakkalle.
- Tässä maljailin ystävien luona viikonloppuna - mutta ihanaa saamme työhuoneen Helsingin Kalliosta ensi kuussa ja voin alkaa tekemään rentouttavia maljahoitoja keholle. Olen odottanut tätä 2019 syksystä. Näin ne unelmat toteutuu, Satu kirjoittaa.
Eräs asiakas on tiedossa jo tässä vaiheessa.
- Olen tulossa, toimittaja Maria Veitola kirjoittaa.
Maria on yökyläillyt Satu Silvon luona aiemmassa ohjelmassaan Yökylässä Maria Veitola.
Satu on uransa aikana nähty useilla teatterilavoilla sekä myös elokuvissa ja televisiossa. Lisäksi hänet nähtiin taannoin kilpailijana Olen julkkis…Päästäkää minut pois -realityssa.
Hän on ollut naimisissa näyttelijä Heikki Kinnusen kanssa vuosina 1986-2002, ja heillä on kaksi lasta, Paavo ja Vilma Kinnunen, jotka kumpikin ovat näyttelijöitä.
Satu on ollut yhdessä kirjailija-näyttelijä Reidar Palmgrenin kanssa vuodesta 2010.
Näyttelemisen lisäksi Satu on ravintoloitsija, ja hän perustikin vuonna 1999 suositun Silvoplee-kasvisravintolan Helsingin Kallioon.
Satu täytti elokuussa 60 vuotta.