Sara Sieppi podcastissa: Äiti kauhistui asuntokaupoista

Sara Sieppi podcastissa: Äiti kauhistui asuntokaupoista

Sara sai ensiasunnostaan ikäviä kommentteja, ja alkoi lopulta itsekin inhoamaan sitä.

Ex-missi ja mediapersoona Sara Sieppi osti ensimmäisen asuntonsa vuonna 2020.

Katso videolta, kun Sara bongattiin öky-porschensa kanssa:

Sara sai kuulla asunnostaan ikäviä kommentteja, jotka lopulta sai Saran itsekin inhoamaan asuntoaan.

Kohti ensimmäistä omistusasuntoa

Sara kertoi tuoreessa Sieppi & Särkkä -podcastin jaksossa tarninan ensimmäisestä omistusasunnostaan.

Vuonna 2020 Kampin vuokra-asunnossa asunut 29-vuotias Sara salkoi ensimmäistä kertaa elämässään kiinnostua oman asunnon ostamisesta. 

Sara kertoi silloin maksaneensa vuokraa 1 600 euroa kuukaudessa. Summa alkoi kuulostaa Saran korvaan hölmöltä toisen taskuun maksettavaksi. Viimeinen tönäisy kohti omaa asuntoa tapahtui, kun vuokraemäntä ilmoitti haluavansa muuttaa takaisin omaan asuntoonsa.

Sara ei ole kertonut paljoa nykyisistä asumiskuvioistaan. Sara on kuitenkin paljastanut julkisuuteen hänen ja kumppaninsa Pyry Soirin ostaneen viimekesänä kakkoskodin Kreikan Ateenasta. Syynä kahden maan välillä seilaamiseen on Pyryn kansainvälinen jalkapalloilijatähden ura.
Sara ei ole kertonut paljoa nykyisistä asumiskuvioistaan. Sara on kuitenkin paljastanut julkisuuteen hänen ja kumppaninsa Pyry Soirin ostaneen viimekesänä kakkoskodin Kreikan Ateenasta. Syynä kahden maan välillä seilaamiseen on Pyryn kansainvälinen jalkapalloilijatähden ura.

Kattohuoneisto läheltä Eiraa

Sara kertoi pian ihastuneensa Eiran lähellä sijaitsevaan kattohuoneistoon. Pyyntihinnaksi oli asetettu 450 000 euroa.

Mökille Juhannuksen viettoon matkalla ollut Sara lähti käymään asunnosta tarjouskilpailua aloittaen 400 000 eurosta.

Kilpailu päättyi 420 000 euroon, jonka jälkeen asunto oli Saran. 

Hän ei ollit kertonut asunnosta pihaustakaan äidilleen, vaan suunnitteli yllättävänsä tämän mökille saavuttuaan.

Sara mitä sä olet mennyt tekemään?

Äiti kauhistui

Kun auto kaarsi mökin pihaan, Sara ryntäsi kertomaan äidilleen juuri tehdyistä asuntokaupoista. Äidin reaktio ei ollut se, mitä Sara oli odottanut.

– Sara mitä sä olet mennyt tekemään? Ethän sä voi ostaa 420 000 euron asuntoa! Äiti oli tokaissut järkyttyneenä.

– Ei tullut edes onnitteluja eikä mitään, Sara kertoo.

Äiti rauhoittui vasta, kun sai tietää asuntomarkkinoiden alueella olevan hyvät, ja Saran saavan tulevaisuudessa asunnosta saman summan ulos.

Alkoi inhota omaa asuntoaan

Sara kertoo hänen omistusasuntoa edeltäneen vuokrakämpän olleen avara ja tilava 80 neliöinen unelma. Kun Sara paljasti Instagram-seuraajilleen uuden asuntonsa, hän sai ikäviä kommentteja.

– Kaikki oli silleen, että mihin pieneen koppiin olet muuttanut, Sara kertoi.

Ympärillä olleet kauhistelut saivat Saran lopulta itsekin kauhistelemaan valintaansa.

– Vaikka itse rakastin sitä asuntoa tosi paljon, niin kaikki se mitä ympärillä tapahtui vaikutti siihen mun fiilikseen, ja aloin vihaamaan sitä asuntoa itsekin, hän kertoo.

Sara ehti asua asunnossa vain noin kahden vuoden ajan, ennen kuin laittoi asunnon myyntiin ja muutti siitä pois.