Sara Sieppi ja Maria Veitola rehellisinä väleistään – näin yökyläily vaikutti

Lähekkäin asuvat Maria Veitola ja Sara Sieppi myönsivät kisman välillään.
Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa Maria Veitola, 51, ja Sara Sieppi, 32, tapasivat toisensa tv-ohjelmassa kismojensa jälkeen.
Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa Maria Veitola vierailee 7.3. televisioitavassa jaksossa Sara Siepin ja Pyry Soirin kodissa Helsingin Punavuoressa.
Marian ja Saran kohtaamisesta teki hiostavan se, ettei kaksikko liiemmin ollut väleissä keskenään. Lähekkäin asuva kaksikko oli aiemmin kohdannut kadullakin useasti, mutta molemmat jättivät moikkaamatta toisiaan.
Syy nihkeisiin väleihin löytyy vuosien takaisesta suorasta lähetyksestä. Syksyllä 2018 esitetyssä suorassa Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa Sara oli saanut kuulla Marialta etukäteen kysymyspatteriston, mutta Saran blogitekstin mukaan haastattelu ei mennyt yhtään niin kuin oli alun perin sovittu. Maria olikin kysellyt Saralta kaula-aukoista, merkkilaukuista ja paljaistelevista kuvista, mistä ei ollut sovittu etukäteen.
Sara Sieppi kritisoi kovin sanoin Maria Veitolaa - nämä kuvat ärsyttävät

Tunteellisin jakso
Yökylässä-jaksossa kaksikko sopiikin heti alussa välinsä ja pahoittelee käytöstään. Joulukuussa kuvattu jakso on ollut nähtävissä jo tovin MTV Katsomossa. Tänään torstaina (7.3.) Maria ja Sara jakoivat pitkät teksit Instagram-tileillään, jossa he kertovat rehellisesti väleistään.
– Tän viikon jakso oli mulle varmaan tämän kauden tunteellisin, sekä jännättävin. Se johtuu siitä, että olin kylässä Sara Siepin ja hänen puolisonsa Pyry Soirin luona. Me olemme asuneet lähekkäin Helsingin kantakaupungissa jo vuosia mutta emme ole edes juuri moikkailleet, Maria kirjoitti somekanavallaan ja lisäsi:
– Monta vuotta mielessä kalvanut sekaannus sovittiin heti ovella ja molemmin puolin pyydettiin ja saatiin anteeksi.
Sara Sieppi ei voi hillitä itkuaan tv:ssä - poikaystävä Pyry Soirilta liikuttava ele
Saran näkemys
Myös Sara Sieppi julkaisi samasta aiheesta oman julkaisunsa.
– Hetkeä ennen, kun ovikello soi mietin, että mihin mä oon oikein lupautunut. Toisaalta mulla oli samaan aikaan tosi turvallinen olo, kun tiesin, että Pyry on meidän kanssa illalla. Mut mielessä kävi, et oisko ollu sit kuitenkin helpompi vaan antaa olla ja jättää se vuosien kireys meidän välille? Siitä moikkaamattomuudesta kaduilla oli tullut kuitenkin jo tapa, Sara kirjoitti Instagramissa.
Vuosien takainen tv-lähetys vaikuttaa vielä tänäkin päivänä Saraan.
– Se vuosien takainen EVS-vierailu oli jättänyt mulle selittämättömät traumat ja käyn niitä joka kerta uudelleen läpi, kun joku pyytää haastatteluun kameroiden eteen.
Sara onkin iloinen kaksikon saatua välinsä sovittua.
– Kiitos Maria, kun uskalsit yökyläillä. Tämä on hyvä muistutus myös kaikille, että vuosien takaiset erimielisyydet voi olla sovitettavissa, kunhan uskallat vaan kohdata ne. Hengittäminen ja elämä ylipäätään tuntuu sen jälkeen aika paljon kevyemmältä.
Näistä asioista Sara Sieppi nipottaa poikaystävälleen
Maria Veitola paljastaa, miten paljon julkkikset saavat vaikuttaa Yökylässä-ohjelman sisältöön