Sannin ja tosi-tv-tähden väleistä uutta tietoa!
Sanni on viime päivien aikana ollut isosti esillä uuden levynsä johdosta.
Seiska uutisoi maaliskuussa artisti Sannin (oik. Sanni Kurkisuo) ja Love Island Suomi -ohjelmasta tutuksi tulleen Vera Ignatiuksen illanvietosta.
Arkistovideo: Sanni ja LIS-Vera pussailivat baarissa
Seiskan lukija bongasi Sannin ja Veran helsinkiläisbaari Rymy-Eetusta.
Kaksikko antautui illan hämärässä intohimoisiin suudelmiin.
– He eivät piitanneet lainkaan muiden uteliaista katseista. Meno oli ajoittain todella kiihkeää, Seiskan lukija kertoi maaliskuussa.
Huhtikuussa Sanni ja Vera viettivät erästä lauantai-iltaa täyteen pakatussa Musiikkitalossa, missä esiintyi kotimainen kantri-ilmiö Rodeo.
Seiskan tarkkasilmäinen lukija bongasi kaksikon superbändin jäähyväiskeikalta.
– Sanni ja Vera olivat juttelemassa kavereidensa kanssa salin sisäänkäynnillä, Seiskalle raportoitiin silloin.
Kevään jälkeen kaksikon liikkeistä ei ole kuulunut juurikaan mitään, mutta Sannin uuden levyn ilmestymisen myötä tilanteeseen on saatu muutos.
Uusi levy puhuttaa
Sannin kuudes albumi Rakastavaiset julkaistiin perjantaina 12. kesäkuuta, ja hän on ollut viime päivien aikana isosti esillä mediassa.
Kohukappale Hävisin eron on noussut Spotifyn Suomen Top 50 -listan kolmannelle sijalle.
Sanni on luonnollisesti mielissään biisin menestyksestä. Hän kiittää fanejaan tuoreessa Instagram-julkaisussaan.
Lauantaina 13. kesäkuussa julkaistussa somepäivityksessä on mustavalkoinen kuva Sannista, ja siihen on editoitu pieni kuva Spotifyn toplistalta.
– KIITOS, Sanni kirjoittaa päivityksen yhteyteen kolmen vihreän sydänemojin kera.
Julkaisun kommenteissa esimerkiksi Maija Vilkkumaa kehuu levyä vuolaasti.
– Kuuntelin just koko levyn. Upea. Onnea mestari! Maija kirjoittaa.
Paula Vesalakin on kommentoinut julkaisua sydänemojeilla.
Veralta paljonpuhuva viesti
Huomion varastaa kuitenkin LIS-Veran jättämä kommentti, joka on kerännyt peräti 11 tykkäystä.
– Hot (suom. kuuma), hän kirjoittaa ytimekkäästi.
Sanni ei jättänyt Veran kommenttia huomioimatta.
– No u r (suom. eikun sinä olet), Sanni kävi vastaamassa Veralle.
Kaksikon julkisen somekommentoinnin perusteella heillä on edelleen läheiset välit.