Sanna Marinin tytär aloitti koulun

Entinen pääministeri julkaisi tärkeästä virstanpylväästä herkän kuvan Instagram-tarinoissaan.
Entinen pääministeri Sanna Marin julkaisi tänään (7.8.) Instagraminsa tarinat-osiossa herkän kuvan. Kuvan yhteydessä hän kertoo Emma-tyttärensä aloittaneensa koulutien.
Kuvaan Sanna on taltioinut kolme ekaluokkalaisen jalkaparia seisomassa asfaltilla. Kuvan yhteyteen hän kirjoitti englanniksi:
– Siinä se nyt oli, ensimmäinen koulupäivä. Melkein itkin.
Kuvan taustalle Sanna on valinnut soimaan yhdysvaltalaisrokkibändi Van Halenin kappaleen Jump.
Matkaileva parivaljakko
Seiska kertoi heinäkuun lopulla Sannan ja Emman suunnanneen lomalle lämpimään. Sannan somejulkaisujen perusteella vaikutti siltä, että parivaljakko olisi suunnannut Kroatian auringon alle.
Tiistaina puolestaan Seiska kertoi äidin ja tyttären ehtineen länsinaapuriin, nimittäin Tukholmaan.
– Äidit ja tyttäret Tukholmassa, Sanna oli kirjoittanut Instagramissa julkaisemansa tarinan yhteyteen.
Vanhemmat liikkeellä
Pääministerikautensa jälkeen Sanna siirtyi kansainväliseksi yrittäjäksi. Hän tekee muun muassa puhujakeikkoja ympäri maailmaa.
Viimeksi Sanna pyörähti Instagraminsa mukaan työn merkeissä Roomassa.
Myös Emman isä, Sannan ex-aviomies Markus Räikkönen joutuu aika ajoin liikahtamaan työn merkeissä. Sijoittajana ja start up-yrityksen parissa työskentelevä Markus on julkaissut muutama päivä sitten Instagramissaan materiaalia kesäkuiselta Lontoon-matkaltaan.