Sanna Marin kommentoi nuoren kansanedustajan kuolemaa

Sanna Marin kommentoi nuoren kansanedustajan kuolemaa

Entinen pääministeri kertoo olevansa järkyttynyt Eemeli Peltosen kuolemasta.

Sanna Marin on julkaissut koskettavan kirjoituksen.

Video: Näin haet apua

Marin muistelee 30-vuotiaana kuollutta kansanedustajaa Eemeli Peltosta.

SDP:n kansanedustaja Peltosen kuolemasta uutisoitiin tänään tiistaina. 

"Olisitpa vielä luonamme"

Marin kirjoittaa Instagram-videotarinoissaan ottavansa osaa omaisten suruun.

Olen järkyttynyt ja äärettömän murheellinen suru-uutisesta, joka saavutti meidät tänään. Osanottoni Eemelin omaisille ja läheisille, ja koko eduskuntaryhmällemme.

Muistan sinut jo vuosien takaa yhteisestä ajastamme nuorisoliitossa ja puolueessa. Olisitpa vielä luonamme. Elämäsi päättyi liian varhain, Marin kirjoitti.

Ex-pääministerin somejulkaisussa nähdään tekstin lisäksi myös mustavalkoinen kuva Peltosesta.

Peltonen nousi eduskuntaan vuoden 2023 vaaleissa. Hän oli ensimmäisen kauden kansanedustaja.

Peltonen oli eduskunnan hallintovaliokunnan sekä lakivaliokunnan jäsen. Lisäksi hän toimi Järvenpään kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

Peltonen oli koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Hän valmistui Helsingin yliopistosta vuonna 2020.

Peltonen jäi kesäkuussa sairauslomalle.