Samuli Edelmannilta yllätyspaljastus Seiskalle

Samuli Edelmann herkistyy kehuessaan vastanäyttelijänsä Joel Hirvosen roolisuoritusta elokuvassa.
Näyttelijä Samuli Edelmann hyppää jälleen Jussi Murikan rooliin yli neljännesvuosisata Häjyjen jälkeen.
Häjyt 2 saa ensi-iltansa 19. helmikuuta.
Samulin näyttelemä hahmo on muuttunut sekä fyysisesti että henkisesti – kuten on Samulikin.
Elokuvan pressitilaisuudessa Samuli esiintyi seesteisenä ja hyväkuntoisen oloisena.
Kuntoilua Kisahallissa
Samuli kertoo Seiskalle, että kuntoa haettiin elokuvaa varten Töölön Kisahallin punttisalilta.

Isot raudat eivät olleet ainoa asia salilla, sillä Samuli kertoo käyneensä juuri vastanäyttelijä Joel Hirvosen kanssa jumppaamassa ja ennen kaikkea tutustumassa.
– Joel on minun personal trainerini, Samuli naurahtaa.
Parivaljakko käy edelleen kuntoilemassa ”Kisiksellä”, ja välillä mukana on myös niin ikään samassa elokuvassa näyttelevä Severi Saarinen.
Samuli jopa herkistyy kehuessaan Joelin työtä elokuvassa ja puhuessaan yleisesti ”next generationista” eli uudesta sukupolvesta Häjyt 2 -elokuvan hahmoihin liittyen.
Rakkausasioista mies ei sen sijaan halua hiiskua.

Ei hetkahda mahdollisesta kritiikistä
Joka tapauksessa paljon on vettä virrannut Kauhavanjoessa Häjyjen välillä.
Elokuva tulee varmasti saamaan kritiikkiä ainakin katsojilta, jotka odottavat suoranaista jatko-osaa, mitä Häjyt 2 on lähinnä vain nimellisesti.
Samuli ei kuitenkaan hetkahda mahdollisesta kritiikistä.
– Kun tälle alalle tulee, niin sitä hittiä tulee kaikille, ja se täytyy vain kestää, mies ruotii.
– Jos ei sitä kestä, niin sitten…

"En kyllä tarkalleen muista"
Paljon on vettä virrannut myös Samulin omassa elämässä Häjyjen välillä.
Ensimmäisessä elokuvassa hän oli todella tuhdissa – jopa sairaanloisessa – kunnossa, kun taas nyt elokuvassa nähdään seesteinen ja ikäiseltään näyttävä 56-vuotias mies.
– En kyllä tarkalleen muista, kuinka paljon silloin painoin.
Mies ei kuitenkaan halua muistella tuota aikaa oman elämänsä osalta.
Jussi Murikkaa hän suostuu sen sijaan ruotimaan hiukan.
– Minulla oli sellainen kuva, että miltä haluan Murikan hahmon näyttävän, hän viittaa hahmoonsa Solar Filmsin kassamagneetissa vuodelta 1999.