Sami Kuronen: Suorat sanat muutosta Espanjaan
Juontaja Sami Kuronen muutti Aurinkorannikolle.
Etenkin Temptation Island Suomi -ohjelman juontajana tuttu Sami Kuronen on muuttanut syksyksi Espanjaan. Nyt perheessä on saavutettu yksi virstanpylväs.
Video: Sami Kuronen kertoo musiikkiurastaan
Sami kertoi jo aiemmin siirtävänsä elämänsä hetkeksi Espanjaan, sillä hänen lukioikäinen Oona-tyttärensä opiskelee syksyn ensimmäisen opintojakson paikallisessa opinahjossa Fuengirolassa.
Nyt tytär on aloittanut koulutiensä, mistä Sami avautuu Instagramin tarinat-osiossaan.
– Mentiin yhtä matkaa tää ensimmäinen päivä. Mä autolla edessä ja Oona skootterilla perässä, ja opeteltiin toi reitti. Jatkossa pärjää varmaan navigaattorin kanssa ihan itsekseen. Toi on aika mutkikas matka tonne koululle, niin mentiin nyt kimpassa tää eka aamu, hän selvittää videolla.
Vahva luotto
Sami toteaa, että päivä on jännittävä ja tuntuu samalta kuin ensimmäinen koulupäivä.
– Ei yhtään ystävää tai kaveria täällä, joten periaatteessa pitää aloittaa alusta, mutta mulla on vahva luotto siihen että niitä kavereita löytyy nopeasti, ja sitten kun lokakuussa pitäisi lähteä kotiin, niin voikin olla vaikea paikka, että en mä halua lähteä mihinkään, mä haluan jäädä tänne, hän hymähtää.
Kodin hengettärenä
Samin kertoman mukaan tarkoitus on palata Suomeen lokakuussa. Sami ei ole paljastanut, onko hänellä itsellään kenties jokin työprojekti Espanjassa. Aurinkorannikolla kuvattavan Temptation Island Suomen seuraava kausi nähdään tv:ssä marraskuussa, mutta se lienee purkitettu jo aiemmin.
– Itse toimin kodin hengettärenä, teen töitä etänä sen mitä pystyn ja pelaan mahdollisesti muutaman kierroksen golfia, hän kertoi aiemmin somessa Espanjan suunnitelmistaan.
Samin avopuoliso Saana Rossi matkustaa myös Espanjaan mutta ei voi jäädä koko syksyksi.
– Diilin kuvaukset pitävät hänet puolet ajasta Suomessa ja tästä tuleekin nyt pitkälti isä ja tytär-retki, Sami kertoi somessa.
Työelämäasiantuntijana meritoitunut Saana nähdään Diilin seuraavalla kaudella jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosen luotsaamassa johtoryhmässä.
Sami ei kuitenkaan ole yhtä kyytiä Espanjassa koko aikaa. Tulevana viikonloppuna hänet nähdään esimerkiksi juontamassa Haminan viinijuhlia.