Sami Kapasen ex-vaimo meni naimisiin

Sami Kapasen ex-vaimo meni naimisiin

Samin ja Satun välillä vallitsee edelleen "pyhä ystävyys", kuten Satu asian muotoilee.

Jääkiekkolegenda Sami Kapasen kanssa vuosina 2015–2023 naimisissa ollut Satu Kauhanen on löytänyt uuden onnen ja mennyt naimisiin.

Asia ei ole täysin uunituore, sillä häitä tanssittiin jo viime jouluna, tarkemmin sanottuna tapaninpäivänä Kuopion Lapland Hotelsin miljöössä.

Teema oli hotellin nimen ja jouluisen ajankohdan mukaisesti Lappi-aiheinen.

– Hotellilla on huikea juhlapalvelukonsepti tällaisissa asioissa. He kuuntelivat todella hyvin toiveita, Satu kiittelee.

Satu kehuu antaumuksella hotellin järjestämää hääjuhlaa, joka oli intiimi.
Satu kehuu antaumuksella hotellin järjestämää hääjuhlaa, joka oli intiimi.

Isot häät nähty ja koettu

Itse häät olivat intiimit ja vain pienen perhepiirin kesken.

Uuden avioliiton myötä tuli myös nykyinen sukunimi.

– Minä sekä puolisoni olemme saaneet nuorina isot häät, joten nyt mentiin hillitymmin, Satu naurahtaa.

– Isot häät on siis nähty ja koettu.

Satu ja Joni-puoliso tapasivat nykyaikaan klassisesti somealustojen kautta.

– Ei kuitenkaan Tinderissä, vaan Facebookin kautta.

Vierekkäisissä kunnissa asuneiden ihmisten tapailu syveni nopeasti.

39-vuotiaalla Satulla ja pari vuotta vanhemmalla Jonilla on molemmilla lapsia edellisistä suhteistaan.

Sami Kapanen asuu nykyään Lahdessa, sillä hän valmentaa Pelicansia.
Sami Kapanen asuu nykyään Lahdessa, sillä hän valmentaa Pelicansia.

Samin kanssa yhä ystäviä sekä  yhtiökumppaneita

Satu pompsahti julkisuuteen aloitettuaan seurustelun Samin kanssa.

Ex-aviopari on edelleen hyvissä väleissä ja yhtiökumppaneita.

– Meidän välillämme vallitsee pyhä ystävyys, eikä se ole millään lailla päättynyt.

Sami meni tahollaan naimisiin viime kesänä.

Satua ei Samin häissä nähty, eikä Samia Satun häissä.

– Molemmat pitivät omat häänsä, ja siinä oli varmaan sellaista sanatonta ymmärrystä, että kumpikin saa keskittyä vain tulevaan.

Satu ja Joni ovat komia pari, joka muodostaa tiiviin kaksikon.
Satu ja Joni ovat komia pari, joka muodostaa tiiviin kaksikon.

Opinnot pian maalissa

Satu kertoo, että hänellä menee muutenkin vallan mainiosti.

– Olen erittäin mukavassa elämänvaiheessa.

– Kaikki on hyvin, enkä muuta toivokaan.

Tällä hetkellä hän kertoo opiskelevansa kauppatieteiden tohtoriksi keskittyen strategiseen johtamiseen.

– Tällä hetkellä lomaillaan mökkimaisemissa Kuopion ja Varkauden välimaastossa, hyväntuulinen nainen päättää.